Mooren kuulumiset

Mooren vointi on jäänyt tänne ihan päivittämättä. Johtuu osittain myös ihan siitä, että ei ole oikein uskaltanut/osannut pukea sanoiksi Mooren tilannetta. Parempaan suuntaan on voinnin kanssa menty. Huonompaankaan kun ei pääse. Riisikanan lisäksi Moorelle on pikkuhiljaa alkanut taas maistua nappulat ja liha. Syö hyvin pieniä annoksia, mutta niin se on tehnyt jo pitkään. Tasapainohäiriöitä ja hoipertelua ei ole nyt ollut. Pienet lenkit Moore on mennyt välillä mukavan pirteästi. Jänikset ilahduttavat ja supernenä toimii edelleen. Moore ei ole myöskään ollut kivuliaan oloinen, joten särkylääkettäkään ei ole tarvinnut hetkeen antaa. Tulehdusarvojen nousun syy ei selvinnyt, mutta antibiotti nujersi mitä ilmeisemmin ”jonkun” tulehduksen ainakin hetkeksi. Päivä kerrallaan mennään, vointia tarkkaillen. Trimmiinkin pitäisi pappa mitä pikemmin viedä, mutta tällä hetkellä se ei ole ihan tärkeimpänä mielessä Mooren kohdalla. Kunto on kuitenkin sen verran hauras, että katsellaan milloin ajankohta on oikea. Tapahtumat rasittavat Moorea kovasti, joten nyt mennään rauhassa Mooren ehdoilla.

Ennen en ole jäätelöäni kovinkaan mielelläni Mooren kanssa jakanut, mutta nyt on menty sille linjalle, että nokare kaikkea pitää papan saada jos se niin haluaa… Ajattelen, että ei Moore kauan kerjää, joten nyt se voi syödä sitä ja vähän tätä. Elämän pitää olla sille ainakin hyvin nautinnolista.

Elämä on aika kummallista. Moorelle läheiset ihmiset ovat hyvästelleet Mooren kaksi kertaa… Silloin kuin cushingin tauti viime syksynä ilmeni ja nyt kun Mooren vointi romahti odottamatta. Molemmilla kerroilla on näyttänyt ja tuntunut siltä, että mitään ei ole tehtävissä. Silti tuntuu, että Mooren kanssa joka kivi on käännettävä josko vielä jotain voitaisiin tehdä. Nyt taas kun katsoo tuota pientä koiraa, joka nukkuu vieressä rauhallisena vanhan koiran syvää unta, tuntuu toisaalta hyvältäkin kun ei olla vielä luovutettukaan. Hirveän vaikeaa päättää tällaisista asioita. Päätös on kuitenkin niin lopullinen ja valtavan raskas. Ei meillä paljon aikaa ole, mutta nautitaan siitä vähäisestäkin. Jälkeenpäin jää helposti miettimään, olisiko voinut sittenkin vielä tehdä jotain, kuten koen Nonon kohdalla käyneen. Sitten kun Mooren aika tulee, haluan olla varma, ettei sellaista tunnetta jää.

DSC_6591

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s