Jokainen tarina päättyy aikanaan

Monta kertaa olen ollut aikeissa kirjoittaa tänne jotain, joka päättää Mooren hienon tarinan… Joka kerta kun olen yrittänyt aloittaa kirjoittamisen, kurkkua alkaa puristamaan ja suru ahdistaa, eikä kirjoittamisesta tule mitään. Moore ansaitsee kuitenkin tulla kuulluksi vielä kerran.

Mooren viimeisiin aikoihin on yhä raskasta palata. Aina synkimpänä hetkenä mietin yhä, että olisiko ollut vielä joku kivi kääntämättä, mutta järki sanoo, että oli päästettävä irti. Mooren ei ollut enää hyvä olla.

Sanotaan, että aika ennen koiran lopetusta on se kaikkein raskain vaihe koirasta luovuttaessa. Koiran ollessa poissa, pahin hetki on silloin takana ja surutyö voi alkaa. Olen tästä samaa mieltä, vaikka Moorea on yhä järjetön ikävä. Päätöksen teko ja Mooren lopetusajan varaaminen oli yksi elämäni raskaimpia asioita. Tuntui, kun sydän olisi revitty rinnasta. Kaikki yhteiset muistot ja -hetket vilisivät silmissä. Olo oli monelta osin hyvin epätodellinen. Mooren viimeinen päivä jää ikuisesti mieleen. Vein Mooren vielä kerran lähimetsään. Moore ei kuitenkaan halunnut enää kävellä, vaan se seisoskeli paikallaan. Seisoi ja katseli minua. Otin siitä muistoksi kuvia ja videoita, jotta en koskaan unohtaisi sitä… ja itkin. Videot ovat edelleen katsomatta. Kuvissa näen koiran, jonka katse on jossain kaukaisuudessa. Mooremainen, tuttu, ilkikurinen pilke puuttui katseesta. En tiedä miten paljon koira lopulta vaistoaa ja ymmärtää asioita. Moore oli aina jopa pelottavan älykäs. Tiesikö Moore, että sen aika oli tullut? Viimeinen poseeraus, viimeiset yhteiset hetket. Kotona annoin Moorelle vielä sipsejä, joilla se sai satunnaisesti herkutella ja joita se rakasti. Annoin sen syödä niitä niin paljon, kun se halusi. Se söi niitä jonkin verran ja lopetti sitten. Tarjosin Moorelle kaikkea mahdollista herkkua mistä se oli aina tykännyt, en osannut muutakaan. Moore ei kuitenkaan halunnut mitään.

Ajomatkasta klinikalle en muista muuta kuin sen, että sää oli kirkas, oli kuulas syksypäivä ja Romeokin oli mukana. Eläinklinikan uudet hajut virkistivät Moorea ja se nuuskutteli innokkaana eläinlääkärin tiloja. Moorea ei koskaan elämänsä aikana oltu rauhoitettu tai nukutettu. Ensimmäinen ja viimeinen kerta samaan aikaan, muistan ajatelleeni sillä hetkellä. Tyttäreni oli mukana saattamassa Moorea. Istuimme kaikki Mooren ympärillä jutellen ja silittäen Moorea. Olimme kaikki päättäneet, ettemme anna itsemme romahtaa, ennen kuin Moore oli kokonaan poissa. Halusin, että se sai lähteä rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja rauhallisesti. Vitsailimme jopa tytön kanssa, että nyt Moorelle uskaltaa antaa jopa suukonkin. Moore kun ei suukoista koskaan välittänyt ja varsinkin nuorempana saattoi asiasta huomauttaa omaan suoraan tapaansa. Viimeiset silitykset Mooren silkinpehmeään turkkiin ja hiljaiset kuiskaukset viedä Nonolle terveisiä. Moore nukkui rauhallisesti pois meidän läheisten ympäröimänä. Jäljelle jäi vaan tyhjä kuori.

Siinä vaiheessa, kun Moore oli siirtynyt rajan yli, hain Romeon autosta hyvästelemään parhaan ystävänsä vielä viimeisen kerran. Koin tämän tärkeäksi, koska en kestänyt ajatusta siitä, että Romeo etsisi Moorea kotona. Romeo nuuski Moorea ja ymmärsi, että ystävä oli poissa. Tiesin heti, että Romeo tiesi, että Moore oli poissa. Eikä Romeo etsinyt Moorea, vaan aloitti oman surutyön, joka kesti Romeolla kuukausia. Vielä monena päivänä iltalääkkeen jaon aikana, näin Romeon silmissä pienen toivonkipinän ja -välähdyksen, tuleeko Moore sittenkin iltalääkkeensä hakemaan…

Sinä iltana kun Moore kuoli, taivas hehkui pitkään punaisena ja erityisen kirkkaana. Taivaalle oli syntynyt uusi tähti, joka loisti siellä kirkkaana.

Mooren tuhkat haettiin kotiin parin viikon päästä ja ne tullaan sirottamaan mökille. Paikkaan, jota Moore kovasti rakasti.

Mooren blogi hiljenee, mutta jonkinlaisen muistokirjoituksen Mooren värikkäästä elämästä yritän tänne vielä kirjoittaa. Nyt en kuitenkaan pysty tämän enempää kirjoittamaan. KIITOS kaikille lämpimästä myötäelämisestä ja kiitos teille, jotka olette Mooren blogia ja Mooren elämää seuranneet vuosikausien ajan. Jokainen tarina päättyy aikanaan. Olkoon tämä Mooren tarina ja jääköön se tänne muistoksi maailman hienoimmasta koirapersoonasta, Moore Monituisesta. ❤ Kiitos Moore, että olit ja kiitos näistä yhteisistä vuosista. ❤

Hei, hei rakas

RIP Moore 23.11.2006-10.9.2019

Kauniina nauhana vuosien päivät,
helminä jokainen muistoiksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist’ en yhdenkään kadota sallis.
Muistot kauniit voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.

Katseesi auringonlaskussa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeeni,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläs nyt sateenkaaren valtakunta.

kesäkuulumiset

Mooren kesä on ollut kesän alun notkahdusta lukuunottamatta hyvä:

1.7.2019
Mooren kunto romahti mökillä heti ekana lomapäivänä. Moore oksenteli ja oli silminähden kipeä ja huonovointinen. Liikkuminen ei onnistunut ja kävely oli hoipertelua. Lopulta Moore lysähti vesikuppinsa päälle kuono kupin päälle ojennettuna. Ajettiin mökiltä kaksi tuntia eläinlääkäriin Jyväskylään. Olimme varautuneet henkisesti Mooren poismenoon, koska tilanne näytti niin huonolta, eikä Moore ole enää nuori koira. Itkin koko menomatkan ja silmät punaisina ilmoittauduin vastaanotossa kertoen koiran huonosta voinnista. Sillä välin Hannu haki Mooren autosta. Se tepasteli intoa täynnä lääkäriin. Häntä pystyssä ja tomerana. Selvästi uteliaana vieraista hajuista ja täysin normaalina itsenä. Suru vaihtuikin nopeasti iloon ja helpotukseen. Eläinlääkärissä otettiin kuitenkin verikokeita addisonin kriisin poisulkemiseksi ja tehtiin Moorelle perustutkimukset. Niissä ei ollut mitään huolestuttavaa. Mitä nyt maksa-arvot ovat yläkantissa, mutta sehän on skoteilla varsin tavallista. 300 euroa laskua (päivystyshinta) ja kaksi tuntia ajelua takaisin mökille. Tulomatkalla käytiin hakemassa Mooren lääkkeet apteekista. Tramal kipulääkettä pyytäessäni sain apteekkarilta varsin epäluuloisia katseita… Eikä oikeastaan mikään ihme. Resuinen mökkipaita oli sujahtanut väärinpäin päälle, silmät itkusta turvonneena, tukka rasvaisena (ei mökillä tarvitse joka päivä tukkaa pestä) ja likaiset maastohousut jalassa… En ehtinyt vaihtaa lenkin jälkeen aamulla mökkikuteita, kun lähdettiin niin pikaisesti eläinlääkäriin. Teki mieli selittää, että mut on just hyväksytty yliopistoon, että älä yhtään kato tuolla lailla…

Mökillä korkattiin sitten saunan jälkeen kuoharit Moorelle, opiskelulle ja kesälle. 💝

Moore sai loppukesästä taas komean kesätukan. Kovin on tyylikäs heppu, vai mitäs sanotte?! 😎 Moorea ei enää nykyisin nypitä trimmissä, turkki ajellaan kauttaaltaan koneella. Tähän tulee varmaan mainita, että koneella ajelua en kuitenkaan missään tapauksessa suosittele terveen skotin turkille, ellei ole näin vanhasta koirasta kyse. Skotilla tulee olla karkea, säänkestävä ja likaa hylkivä goretex- turkki, joka on oikein hoidettuna huomattavan komeakin. Nämä ominaisuudet menetetään kerrasta, jos turkkia hoidetaan väärin. Ajellun karvan palauttaminen ajellusta takaisin nypittäväksi tuottaa koiralle kipua. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset hankkivat trimmattavia turkkirotuja (muitakin kuin skotteja) ja sitten ajelevat turkit pilalle voivotellen samalla turkin hoidon raskautta. Rotumääritelmässähän jo kerrotaan koiran turkin hoidosta, joten turkin vaatima työmäärä (mikä siis ei ole suuri) ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Vaihtoehtojakin roduille kun on runsaasti. Moore on kuitenkin varsin söpö, turkilla tai ilman.

Elämäniloa riittää, vaikka lenkeistä ei voi enää puhua Mooren kohdalla. Aamuin illoin käydään kodin vastapäätä olevassa lähimetsässä lähinnä seisoskelemassa, jotta Mooren vatsa toimii ja ruoka maistuu. Moorea pitää välillä muistutella siitä, että ei ihan koko päivää tässäkään voida seisoa. Moorella on aika ajoin alle pissimistä yön aikana, mutta ollaan toistaiseksi pärjätty pyykkäämällä. Moore on yhä ihanan aktiivinen ja iloinen sisällä ollessaan. Ruoan jälkeen se kellii olohuoneen matolla ja hankaa partakarvojaan mattoon. Se on siellä missä syödään ja se seuraa yhä tarkasti perheen puuhia. Tyttökoirat saavat sen yhä onnesta sekaisin ja se on niiden kanssa todellinen herrasmies. Moorea ilostuttaa aina yhtä paljon nuorison vierailut ja heiltä saatu huomio. Se on ehkä vähän jollain tapaa niin kuin kissa nykyisin…

Eräänä kesäaamuna koko poppoo matkailuauton ovella.

Niilo westie ja Moore ovat yhä hyvät kaverit. ❤

Mooren kuulumisia

Heipä hei! Pitkästä aikaa tarinaa tänne Mooren blogin puolelle! Onpa kiva kertoa ihan ensinnäkin se, että Moore voi vallan mainiosti! 12,5 vuotta on nyt ikää mittarissa ja niin sitä yhä mennä porskutetaan eteenpäin. Niilo westiestä on tullut Moorelle yhä läheisempi kaveri. Syystä tai toisesta Moore tykkää Niilosta hyvin paljon ja tunne on onneksi myös molemmin puolista. Kumpikin koira arvostaa toista, eikä mitään erimielisyyksiä näiden kahden terrieriuroksen välillä ole ollut. Niilon kotona asunut Niilon ystävä, maailman hienoin Elvis pupu, lähti taivaan vihreimmille niityille toukokuussa 9-vuoden ikäisenä. Niilo kaipasi ja etsi kovasti pupu kaveriaan. Jospa se Mooren seura vähän Niiloakin lohduttaisi. ❤


Hei, hei Elvis. ❤ 2010-9.5.2019.

Keväällä hankimme uuden matkailuauton. Kolmen koiran kanssa reissaaminen ja majoittuminen on osoittautunut melko ongelmalliseksi vuosien saatossa. Koirat sitovat tästä syystä paljon menoja. Nyt kun molemmilla pojilla on jo paljon ikää ja omat juttunsa; lääkitykset/kivut ym. koen, että niitä on entistäkin hankalampi jättää kenellekään hoitoon. Vanhoista karavaanariajoista on jäänyt varsin mukavat muistot, joihin liittyvät vahvasti myös Romeo ja Moore, jotka olivat mukana noilla reissuilla. Kiva on ollut aloittaa tämä harrastus taas uudelleen!

Moore on ollut autossa melkoinen päälikkö! Sillä on ollut hyvä ja esteetön näkyväisyys joka suuntaan ja sitä se kyllä arvostaakin. Moore on ollut reissuista todella innoissaan tarkkaillen ”yläkerrasta” mitä ympärillä tapahtuu. Vanha karavaanari muisti kyllä heti miten kivaa matkailu onkaan ja on heti ollut matkailuautossa kuin kotonaan. Tuntuu, että sen mieli virkistyy joka reissulla ja Moore on selvästi aiempaa iloisempi ja virkeämpi kun on tultu jostakin matkalta kotiin.

Toiveenani olisi päästä syksyllä yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä. Olin pari viikkoa keväällä lukulomalla ja valmistauduin Vakava 2019-kokeeseen. Keväällä Moore sai olla minulle ns. lukukoirana. Äänitin artikkeleita ja kuuntelimme niitä yhdessä Mooren kanssa paikoissa, jonne paistoi aurinko ja jossa oli lämmintä. Moore tykkäsi kovasti näistä istuskeluhetkistä, kun kerrankaan ei ollut kiirettä minnekään. Koe meni ilmeisen mukavasti, koska viime viikolla sain yliopistolta kutsun kesäkuussa olevaan soveltuvuuskokeeseen. Kiitos Moore hyvästä seurastasi. ❤

Viikonloppuna päästiin mökille. En ihan uskonut syksyllä, että Moore palaa vielä näihin maisemiin keväällä… Moore tarkasteli tonttia häntä pystyssä ja jaksoi vielä innostua hirven jäljistäkin. Mökin rappusilta se seuraili tyytyväisenä toisten touhuja. Moore oli hyvin onnellisen oloinen. Toivotaan, että näin jatkuu vielä pitkään. ❤

Kevätjäillä!

Täällä ollaan ja vaikka viime postaus olikin kovin surusävytteinen, niin toivoa on jälleen ilmassa! Toivottomuuden ollessa pahimmillaan, on seurannut parempi päivä ja taas vähän parempi päivä ja elämä jatkuu. Tätä kirjoittaessa Mooren vointi on jälleen kohtuullinen ja voidaan taas hetkeksi huokaista.

Hankikanto on kovasti piristänyt Moorea kun liikkuminen on helpompaa. Moore on päässyt jäällekin muun lauman mukana ja nauttinut kovasti näistä hetkistä.

Moore kävi pitkästä aikaa trimmissäkin, kun sen vointi viimeinkin sen salli. Kuten kuvista näkee, rodunomainen trimmi on historiaa. Mooren turkki on ajeltu kauttaaltaan koneella. Tähän on syynä Mooren jaksamattomuus trimmatessa. Tässä vaiheessa haluan karsia kaikki vähänkään epämiellyttävät asiat pois Mooren elämästä. Menköön suloisena siloposkena elämänsä ehtoopuolen. Moore on sen ansainnut. ❤

Niin ihana, kultainen kolmikko ❤

Eikä Moore olisi Moore, ellei sillä olisi Mooremaista pilkettä silmäkulmassa. Moorea huumorintajuisempaa koiraa tuskin enää koskaan tulee. Se osaa olla melkoinen vekkuli välillä ja saa kaikki hyvälle tuulelle. Lyhyen aikaa se viitsii istuu porukkakuvassa kuvattavana ja sitten se ottaa ns. hatkat.

Ennen Moore lensi, nyt on yksi jalka maassa…

Iloista pilkettä silmäkulmassa. Tästä kuvasta näkee, että Moore on onnellinen. ❤

Aurinko lämmittää mustaa turkkia ja kevät tuoksuu hyvältä. ❤

Ystävien kanssa on hyvä olla. ❤

Mooren kuulumisia

Vuoden vaihteen jälkeen Mooren vointi on mennyt huonompaan suuntaan. Yöllä Moorella on ollut kipuilua, joka näkyy levottomuutena, käpälien puremisena ja -nuolemisena. Kipulääkettä (Rimadyl) Moore on saanut kuurina ja se helpottaa hetkellisesti oloa. Moore haluaa käydä nykyisin öisin ulkona mitä se ei aiemmin ole tehnyt. Aina se ei tulisi sisälle kutsuttaessa, vaikka pakkastakin olisi ulkona – 20. Pissaamisongelmaa on myös ollut. Osittain johtuu (ehkä) myös kylmistä ilmoista. Pissassa näkyy ajoittain verta, jota on helppo bongata lumihangesta. Ruokahalu on myös viime aikoina huonontunut. Aamuruokaa Moore ei ole nyt hetkeen syönyt ollenkaan. Iltaruokakin menee suuremmitta innoitta. Olen tehnyt Moorelle puuroa, josta se edes vähän pitää. Lyhyillä lenkeillä Moore haistelee yhä pitkään ja hartaasti jokaista lumipaakkua. Kävely on kovin hidasta, mutta on siellä pieniä pirteitä pätkiäkin. Tämän talven runsas lumi ja kova pakkanen eivät ainakaan edesauta Mooren vointia. 😦

On mietitty milloin on Mooren aika? Päätös tulee olemaan koko perheelle erittäin raskas.

12-vuotta!

Pieni, musta ja aina niin hyväntuulinen ilopilleri Moore täyttää tänään 12-vuotta! Tein niin monta synttärikorttia rakkaasta Mooresta, etten lopulta osannut enää päättää mikä niistä on paras, joten julkaistaan ne kaikki! Niihin on kerätty sellaisia kuvia ja hetkiä, jollaisena Mooren haluan aina muistaa! Juhlimme Mooren synttäreitä jo paria viikkoa etukäteen perhepiirissä kakun ja ruokateeman ympärillä. Asioiden, joita Moorekin kovasti arvostaa.

Niin paljon iloa, onnea ja suruakin on mahtunut näihin meidän yhteisiin vuosiin. Olemme kiitollisia ihan jokaisesta päivästä, jonka Moore on luonamme. Paljon, paljon onnea ja terveyttä rakas Moore!

Moore 16.11.2018

Kyllähän se ikä alkaa jo luonnollisesti näkyä Mooressa. Moore on vanhentunut paljon viime aikoina. Kävely on entisestäänkin hidastunut. Lenkeille saa varata tuplasti aikaa ja esim. yhteisistä koko lauman pienistä pissatusreissuistakaan ei oikein enää tahdo tulla mitään. Yöllä on myös tullut toisinaan pissaa alle, mutta onneksi tuo on ollut vielä ainakin satunnaista ja on kuiviakin öitä. Päivä kerrallaan mennään. Usein on nähtävillä yhä se sama iloinen Moore, joka puskee, kerjää ja kellii entiseen malliin. ❤ Kyllä sitä surua ja haikeutta on ilmassa kun tietää, ettei yhteinen matka tule olemaan enää pitkä. Toivotaan kuitenkin, että saamme pitää rakkaan pikku mustan vielä kauan!

Mooren syksy

Ei oikein uskaltaisi liikoja hehkuttaa, jotta mikään ei muuttuisi. Pakko kuitenkin sen verran on uskaltaa sanoa, että Mooren koko tämä vuosi tähän asti on ollut varsin hyvä vaikkapa pariin edelliseen vuoteen verrattuna! Kipuilua ei ole ollut ja Moore on ollut jo pitkään yllättävänkin virkeä ja jaksava. Toivotaan, että näin myös jatkuu vielä useita vuosia. Muutama tuore kuva Mooresta.

Lainaus fb:stä. Teksti, jonka kirjoitin skottifoorumille.

Nyt on roska silmässä. Aina olen tiennyt, että Moore on viisas, mutta tämä kyllä yllätti. 😲 Poikani, joka on ollut Moorelle aina hyvin läheinen ja rakas ihminen, on nyt vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Tavaksi on tullut puhua videopuheluita ja näyttää pojalle välillä puhelimella koirienkin touhuja. Paimenet eivät reagoi näihin puheluihin millään tavalla, mutta Moore on ottanut tavaksi ”jutella” pojan kanssa. Moore ulvoo ja haukkuu puhelimelle ja vähän niin kuin vastailee pojan kysymyksiin. Silläkin on ihan selvä ikävä.

Foorumilla asiasta sitten keskusteltiin ja siellä kävi ilmi, että tämänkaltainen käytös tuntuu olevan skoteilla ihan ominaista. Muutkin skotit ovat tätä ”juttelua” harrastaneet. ❤

Moore ja syksyn hehkuvat värit

Moore ja Niilo-westie ovat yhä hyviä ystäviä. ❤

Niilosta, eli virallisemmin Loving You Fellowsta tuli tänä vuonna Suomen Muotovalio vaan kolmella näyttelyllä!

Niilo onkin kyllä varsin komea ja hyväluontoinen poika! ❤ Nonoon verrattuna, Niilo on paljon tasapainoisempi ja rohkeampi, eikä esim. rähise toisille uroksille.

No, mutta tässähän täytyypi alkaakin pikku hiljaa valmistella tämän mustan herran tulevia 12-vuotis syntymäpäiviä!