Kevätjäillä!

Täällä ollaan ja vaikka viime postaus olikin kovin surusävytteinen, niin toivoa on jälleen ilmassa! Toivottomuuden ollessa pahimmillaan, on seurannut parempi päivä ja taas vähän parempi päivä ja elämä jatkuu. Tätä kirjoittaessa Mooren vointi on jälleen kohtuullinen ja voidaan taas hetkeksi huokaista.

Hankikanto on kovasti piristänyt Moorea kun liikkuminen on helpompaa. Moore on päässyt jäällekin muun lauman mukana ja nauttinut kovasti näistä hetkistä.

Moore kävi pitkästä aikaa trimmissäkin, kun sen vointi viimeinkin sen salli. Kuten kuvista näkee, rodunomainen trimmi on historiaa. Mooren turkki on ajeltu kauttaaltaan koneella. Tähän on syynä Mooren jaksamattomuus trimmatessa. Tässä vaiheessa haluan karsia kaikki vähänkään epämiellyttävät asiat pois Mooren elämästä. Menköön suloisena siloposkena elämänsä ehtoopuolen. Moore on sen ansainnut. ❤

Niin ihana, kultainen kolmikko ❤

Eikä Moore olisi Moore, ellei sillä olisi Mooremaista pilkettä silmäkulmassa. Moorea huumorintajuisempaa koiraa tuskin enää koskaan tulee. Se osaa olla melkoinen vekkuli välillä ja saa kaikki hyvälle tuulelle. Lyhyen aikaa se viitsii istuu porukkakuvassa kuvattavana ja sitten se ottaa ns. hatkat.

Ennen Moore lensi, nyt on yksi jalka maassa…

Iloista pilkettä silmäkulmassa. Tästä kuvasta näkee, että Moore on onnellinen. ❤

Aurinko lämmittää mustaa turkkia ja kevät tuoksuu hyvältä. ❤

Ystävien kanssa on hyvä olla. ❤

Mainokset

Mooren kuulumisia

Vuoden vaihteen jälkeen Mooren vointi on mennyt huonompaan suuntaan. Yöllä Moorella on ollut kipuilua, joka näkyy levottomuutena, käpälien puremisena ja -nuolemisena. Kipulääkettä (Rimadyl) Moore on saanut kuurina ja se helpottaa hetkellisesti oloa. Moore haluaa käydä nykyisin öisin ulkona mitä se ei aiemmin ole tehnyt. Aina se ei tulisi sisälle kutsuttaessa, vaikka pakkastakin olisi ulkona – 20. Pissaamisongelmaa on myös ollut. Osittain johtuu (ehkä) myös kylmistä ilmoista. Pissassa näkyy ajoittain verta, jota on helppo bongata lumihangesta. Ruokahalu on myös viime aikoina huonontunut. Aamuruokaa Moore ei ole nyt hetkeen syönyt ollenkaan. Iltaruokakin menee suuremmitta innoitta. Olen tehnyt Moorelle puuroa, josta se edes vähän pitää. Lyhyillä lenkeillä Moore haistelee yhä pitkään ja hartaasti jokaista lumipaakkua. Kävely on kovin hidasta, mutta on siellä pieniä pirteitä pätkiäkin. Tämän talven runsas lumi ja kova pakkanen eivät ainakaan edesauta Mooren vointia. 😦

On mietitty milloin on Mooren aika? Päätös tulee olemaan koko perheelle erittäin raskas.

12-vuotta!

Pieni, musta ja aina niin hyväntuulinen ilopilleri Moore täyttää tänään 12-vuotta! Tein niin monta synttärikorttia rakkaasta Mooresta, etten lopulta osannut enää päättää mikä niistä on paras, joten julkaistaan ne kaikki! Niihin on kerätty sellaisia kuvia ja hetkiä, jollaisena Mooren haluan aina muistaa! Juhlimme Mooren synttäreitä jo paria viikkoa etukäteen perhepiirissä kakun ja ruokateeman ympärillä. Asioiden, joita Moorekin kovasti arvostaa.

Niin paljon iloa, onnea ja suruakin on mahtunut näihin meidän yhteisiin vuosiin. Olemme kiitollisia ihan jokaisesta päivästä, jonka Moore on luonamme. Paljon, paljon onnea ja terveyttä rakas Moore!

Moore 16.11.2018

Kyllähän se ikä alkaa jo luonnollisesti näkyä Mooressa. Moore on vanhentunut paljon viime aikoina. Kävely on entisestäänkin hidastunut. Lenkeille saa varata tuplasti aikaa ja esim. yhteisistä koko lauman pienistä pissatusreissuistakaan ei oikein enää tahdo tulla mitään. Yöllä on myös tullut toisinaan pissaa alle, mutta onneksi tuo on ollut vielä ainakin satunnaista ja on kuiviakin öitä. Päivä kerrallaan mennään. Usein on nähtävillä yhä se sama iloinen Moore, joka puskee, kerjää ja kellii entiseen malliin. ❤ Kyllä sitä surua ja haikeutta on ilmassa kun tietää, ettei yhteinen matka tule olemaan enää pitkä. Toivotaan kuitenkin, että saamme pitää rakkaan pikku mustan vielä kauan!

Mooren syksy

Ei oikein uskaltaisi liikoja hehkuttaa, jotta mikään ei muuttuisi. Pakko kuitenkin sen verran on uskaltaa sanoa, että Mooren koko tämä vuosi tähän asti on ollut varsin hyvä vaikkapa pariin edelliseen vuoteen verrattuna! Kipuilua ei ole ollut ja Moore on ollut jo pitkään yllättävänkin virkeä ja jaksava. Toivotaan, että näin myös jatkuu vielä useita vuosia. Muutama tuore kuva Mooresta.

Lainaus fb:stä. Teksti, jonka kirjoitin skottifoorumille.

Nyt on roska silmässä. Aina olen tiennyt, että Moore on viisas, mutta tämä kyllä yllätti. 😲 Poikani, joka on ollut Moorelle aina hyvin läheinen ja rakas ihminen, on nyt vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Tavaksi on tullut puhua videopuheluita ja näyttää pojalle välillä puhelimella koirienkin touhuja. Paimenet eivät reagoi näihin puheluihin millään tavalla, mutta Moore on ottanut tavaksi ”jutella” pojan kanssa. Moore ulvoo ja haukkuu puhelimelle ja vähän niin kuin vastailee pojan kysymyksiin. Silläkin on ihan selvä ikävä.

Foorumilla asiasta sitten keskusteltiin ja siellä kävi ilmi, että tämänkaltainen käytös tuntuu olevan skoteilla ihan ominaista. Muutkin skotit ovat tätä ”juttelua” harrastaneet. ❤

Moore ja syksyn hehkuvat värit

Moore ja Niilo-westie ovat yhä hyviä ystäviä. ❤

Niilosta, eli virallisemmin Loving You Fellowsta tuli tänä vuonna Suomen Muotovalio vaan kolmella näyttelyllä!

Niilo onkin kyllä varsin komea ja hyväluontoinen poika! ❤ Nonoon verrattuna, Niilo on paljon tasapainoisempi ja rohkeampi, eikä esim. rähise toisille uroksille.

No, mutta tässähän täytyypi alkaakin pikku hiljaa valmistella tämän mustan herran tulevia 12-vuotis syntymäpäiviä!

Syksy 2018

Moorella on nyt ikää 11 v. 10 kk. Mooren vointi on pysynyt hyvänä ja pappa on ollut virkeä. Hellekään ei ole Moorea haitannut, toki helteisen kesän takia olimme aika paljon myös kotona, jolloin Moore sai viettää aikaa viilentävän ilmalämpöpumpun puhalluksen alla. Lenkiltä tultaessa Moore yhä usein parkeeraakin itsensä ilmalämpöpumpun läheisyyteen jäähtymään.

Mökilläkin ollaan käyty ja Moore nauttii aina yhtä paljon siellä olosta.

Muutama tuore pönötyskuva laumasta ❤

Moore jäljellä!

Yhtenä päivänä modasin vanhoja mejämerkkejä hakukäyttöön. En kiinnittänyt ensin mitään huomiota ympärillä pyörivään Mooreen, kunnes sen jatkuva jalkoihin puskeminen ja töniminen sai katsomaan sitä vähän tarkemmin. Ihan kuin se yrittäisi kertoa minulle jotakin. Se nuuski häntä heiluen vanhoja mejässä käyttämiäni kreppinauhoja ja pyykkipoikia. Lopulta se istui ja jäi tuijottamaan minua silmiin. Sydämeni särkyi ihan täysin sillä hetkellä. Kysyin siltä, tuovatko nämä muistoja sinun mieleesi? Haluaisitko sinäkin vielä harrastaa? Vastauksena oli taas iloista puskemista ja tietäväistä tuijotusta. Mooren teki siis vielä mieli mejään! Lupasin sille siltä istumalta, että pääset vielä.

Piti siis ryhtyä pikaisesti tuumasta toimeen. Hankkia sorkka ja käydä ostamassa verta. Pakattiin kaikki tarvittava mukaan kesän ensimmäiselle mökkireissulle. Jälki tehtiin ja kun jälki sitten oli vedetty ja verisieni oli pussissa, annoin tapani mukaan Mooren kurkistaa ja haistella pussiin. Tästäkös Moore innostui ja nuortui ihan silmissä! Toisiakin koiria pussin sisältö luonnollisesti kiinnosti, mutta KUKAAN ei saanut pussia haistella! Pussissa kun oli Mooren suuri Salaisuus! Tämän jälkeen piti nukkua vielä yksi yö. Tiedä sitten mistä pappa uneksi, jos nyt sitten edes nukkui ollenkaan…

Seuraavana päivänä päästiin jäljelle! Voitte vaan uskoa miten pappa oli täpinöissään ja nuortui heti vähintään viisi vuotta! Ihan samat veikeät kuviot sieltä taas tuli esiin. Riista saa edelleen vipinää ja hännän tärinää, mutta kyllä sitä osaamistakin on. Oli vaan niin ihanaa katsoa ja kulkea perässä. Ei tarvinnut jarruttaa kädet ruvella takakenossa seisten, kuten ”erään” toisen koiran kanssa… Pappa ei ole ainakaan millään tavalla dementoitunut. Kaato löytyi niin hienosti ja se otettiin asianmukaisesti haltuun. Sorkka jo jonkin verran haiskahti, joten tavoistani poiketen en antanut Mooren sitä syödä tai nuoleskella enempää, joka olisi tietenkin ollut koiralle se paras palkka.

Aika kivoja muistoja nousi mieleen. Mun ensimmäinen jäljestämisvalio, Terriereiden mejämestarihopeamitalisti, moninkertainen vuoden mejäskotti, kaikkiaan niin loistava mejäkoira ja samalla se mun ihan ensimmäinen harrastuskoirani. Kuinkahan moni onkaan aloittanut tavoitteellisen kisauran skotlanninterrierillä?! 😅 Onhan mejä ihan mahtava laji ja sitä yhteishenkeä ja leppoisaa mejätunnelmaa mikä mejässä vallitsi, ei kyllä muualta ole niin mukavana löytynyt. Tämä teki kyllä hyvää meille molemmille!

Moore kaadolla

Moore tietää, että kohta päästään hommiin!

Tässä ollaan menossa mökille

Mökin rappusilla

Iltalenkillä mökkitiellä. Lähellä on liikkunut karhu, joten mua vähä jänskätti…