Ei näin…

Moore on kärsinyt taas pakkasten lauhduttua ”paakkuongelmista”, eli lumipaakut jäävät sen mahanaluskarvoihin kiinni ja se on äkäinen kuin piru, jos niitä yrittää varovasti karvoista irroitella.

Muuten Moorella meno jatkuu entisenlaisena, eli hyvin, hyvin hemmoteltuna skottina. Muu perhe (korostan siis voimakkaasti sanaa muu perhe) on opettanut sen kerjäämään pöydästä antamalla sille herkkuja (minulta salaa kuulema jo vuosia, näin minulle kerrottiin kun nostin asiasta metelin!) ja  Moore tietysti fiksuna otuksena kerjää kaikilta muilta perheenjäseniltä paitsi minulta. Näin se on saanut pikku salaisuutensa säilymään aina viime päiviin asti. Nyt siitä on tullut röyhkeä ja se on jäänyt jo muutaman kerran rysän päältä kiinni. Eli se tuijottaa pistävästi minua silmiin tuolini vieressä kun istun ruokapöydässä syömässä. Heti kun poistun tuolista, se hyppää minun paikalleni ja istuu muun perheen kanssa samassa ruokapöydässä. Hävettää sanoakin, mutta se saa myös tällä tavoin pöydästä herkkuja kun jaksaa riittävän kauan katsoa napottaa ihmisiä silmiin. Eikä tässä kaikki, koska olen ajatellut olla välillä armollinen ja hemmotella edes vähän Moorea, olen antanut sen tulla meidän sänkyyn välillä nukkumaan ja piehtaroimaan. Eli onhan sillä melko lokoisat päivät, jos vertaa esim. tuohon paimeneen, joka ei edes tiedä mitä kerjääminen ja sängyssä peiton alla loikoilu tarkoittaa. 😦 Romeo nukkuu samaan aikaan huoneen toisessa nurkassa  jalat kattoa kohti sikeässä unessa, kun Moore herkuttelee ihmisten kanssa ruokapöydässä… , että se siitä tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta sitten…

Miten minä näenkin jo sieluni silmin Cesar Millanin meidän olohuoneen sohvalla pitämässä kurinpalautusta meidän perheelle valkaistut hampaat loistaen… ? Sitten Millan menee ja tökkää Mooren,  kuuluisalla  kaksisormiotteella, tuolilta suoraan lattialle. Moore järkyttyy tästä sydänjuuriaan myöten ja näykkää Millania. Millan näyttää sille kuka on oikein pomo ja JOHTAJA tässä talossa ja kellistää Mooren olohuoneen lattialle… Kuitenkin heti kun Millan poistuu takavasemmalle, meidän ruokapöydässä istuu taas skotti…

joulukuun kasi 147

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s