Viikonloppuna vietettiin Mooren 11-vuotisjuhlia. Perinteisesti juhlat sisälsivät erittäin makoisan ja hienon skotti-kakun, hyvää ruokaa ja -seuraa. ❤ Juhlakalukin jaksoi koko illan seurustella, vaikkakin särkylääkkeen voimalla.
Moore kiittää muistamisesta! ❤
Yhä useammin tapaa ihmisiä, joilla on yhden koiran sijaan useampia koiria. Usein minultakin on kysytty miten teidän koirat pärjäävät yhdessä? On varoiteltu varsinkin ennen narttuni tuloa uroslaumaan, että urokset alkavat kyräillä keskenään ja ongelmia saattaa seurata. Olin tietoinen tästä ja kun vielä toisella uroksista on painoa kolminkertainen määrä vanhempaan urokseen verrattuna tilanteesta oli pahimmoillaan voinut tulla hyvinkin hankala. Silti toivoin parasta ja jaksoin uskoa siihen, että kaikki menee hyvin. Minulle on kerran yksi skotin omistaja sanonut, että skotti vaan on niin fiksu koira, ettei se ota koskaan laumassa turpiinsa. Näin jälkeenpäin ajatellen asia on juuri näin. Päätin siis yhdistää hyvähermoisen ja fiksun terrierin ja kaksi vilkasta paimenkoiraa samaan laumaan. Hetkeäkään en ole tätä päätöstä muuten katunut. 🙂
MEDION DIGITAL CAMERA
Koirat muodostavat yhdessä meistä ihmisistä vielä erillisen lauman. Lauman välisiä keskinäisiä toimintatapoja, yhteisiä leikkejä ja koirien keskinäistä kemiaa on mielenkiintoista seurata. Niillä on omat roolinsa laumassa. Yksi vahtii enemmän kuin toiset ja toiset selvästi luottavat toisen kykyyn hoitaa oman tonttinsa, eikä muiden tarvitse tähän erityisemmin puuttua. Yhteistä on se, että lauman ulkopuolisia koiria vastaa puolustaudutaan kuitenkin aina tarvittaessa yhdessä. Kukaan ulkopuolinen ei saa kajota kehenkään lauman jäseneen. Jokainen lauman jäsen on tärkeä ulkopuolisia uhkatekijöitä vastaan. Leijonaemon tavoin Romeo on mm. suojellut sitä paljon pienempää Moorea vihaisen karhukoiran hyökkäykseltä ja parin muunkin koiran päälle karkaamiselta. Toki ihmisetkin ovat tässä tehneet osansa. Pikku koirien elämä on valitettavasti usein vaaroja täynnä ja varsinkin pienen urosterrierin, joka kulkee aina häntä tanakasti pystyssä.
Aina elo laumassa ei välttämättä ole ihan mutkatonta. Se miten lauma kulloinkin toimii ja -elää on jokaisen yksilön kannalta erityisen tärkeää. Kuinka hyvää tai kuinka stressaavaa elo koiralaumassa yksilölle on? Onko jokaiselle koiralle omaa tilaa, -aikaa ja riittävästi rauhaa levätä? Laumadynamiikassa on eroja. Laumassa voi olla luonteiltaan hyvin erilaisia koiria, jotka ihminen on saattanut yhteen. Koirat eivät ole valintaan voineet vaikuttaa. Ihminen voi tämän jälkeen vaan toivoa, että koirien kemiat sopivat yhteen ja isoimmilta erimielisyyksiltä laumassa vältytään. Laumaan voi kuulua vahvahermoisia ja hyvin tasapainoisia yksilöitä, syrjään vetäytyvämpiä arempia koiria, laumassa voi olla ns. riitaa karttavia sovittelijoita ja pahimmoillaan riitapukareita ja toisten kiusaajia, epävarmoja yksilöitä. Ihmisen rooli lauman johtajana on tärkeä. Itse en nukkuisi öitäni hyvin jos minun laumassa olisi kiusattuja yksilöitä.
Mooren elämässä on ollut kaksi koiralaumaa, jotka molemmat ovat koostunut kolmesta hyvin erilaisesta koirasta.
Ensimmäinen lauma koostui kahdesta terrieriuroksesta (toinen Moore) ja yhdestä paimenkoirasta. Toinen terrieriuros oli luonteeltaan huonohermoinen ja myös pelkoaggressiivinen suhteessa toisiin koiriin. Paras puolustus on hyökkäys-ajatuksella elävä koira. Osasyynä koiran käytökselle olivat kivut ja myös paha allergia, jotka leimasivat voimakkaasti koiran elämää. Ehdottomasti koira, jonka olisi ollut helpompi elää perheen ainoana koirana ja ilman stressiä laumassa olemisesta. Alusta asti oli selvää, että ongelmia tulee, koska koiran oli hyvin vaikea sietää perheen muita koiria. Tässäkin tilanteessa omistajan tehtävä oli turvata jokaisen elo mahdollisimman hyvänä ja tasapainoisena. Tässä en täysin onnistunut ja loppujen lopuksi kaksi koirista jouduttiin erottamaan kokonaan eri tiloihin, jotta keskinäisiltä yhteenotoilta vältyttiin vanhimman ja nuoremman koiran välillä. Erottaminen ei ole koskaan mukava ratkaisu, mutta välttämätön, jotta pelko ei pahentaisi enempää terrieriuroksen stressiä suhteesta toiseen koiraan. Vahvahermoinen Moore säilytti välit hyvänä molempiin osapuoliin tässäkin laumassa. Tämä ei ollut hyvä, eikä toimiva lauma. Enkä nukkunut öitäni hyvin.
Toisessa, eli nykyisessä laumassa on ensi hetkistä alkaen ollut hyvä tasapaino. Laumassa ei ole kiusaajia, eika kiusattavia. Vanhempaa koiraa kunnioitetaan ja nuoret eivät hypi silmille. Viime kädessä pelin vihellän poikki minä jos katson tilanteen epäreiluksi jotakin lauman jäsentä kohtaan. Näitä tilanteitakin on tullut muutama kun perheen nuorimmainen koira aikuistui ja halusi kokeilla rajojaan. Yhteiseen nukkumatilaan ei olisi saannutkaan tulla perheen muita koiria. Näissä kokeilussa tein nuorimmalle heti selväksi, että minä olen se, joka viime kädessä päätän kuka makuuhuoneessamme nukkuu ja kuka ei. Nuorimmainen sai viikon kiellon makuuhuoneeseen. Joka ilta se yritti pyrkiä nöyränä hiipimään muiden perässä makuuhuoneeseen, mutta niin vaan koiraportti napsahti kiinni aina sen nenän edestä toisten asettuessa yhdessä levolle. Tämän jälkeen ei ole koskaan tarvinnut neuvotella siitä saako makuuhuoneessamme nukkua kaikki koirat vaiko vaan Prinsessa Suuri. Tässä laumassa yhdistyy kaksi hyvähermoista koiraa (Moore ja Myy) ja yksi epävarmempi. Jälkimmäinen saattaisi pomottaa nuorempaa koiraa jos tämä olisi epävarma tai arka, mitä se ei kuitenkaan ole. Belgialainen ei ota asioita koskaan kovin vakavasti. Se suhtautuu toisen murinoihinkin lähinnä hyväntuulisesti ja sovittelevasti. Sen elämään ei mahdu ajatustakaan siitä, ettei joku voisi siitä tykätä tai, että maailmassa voisi olla pahuutta. Se on hyvin mutkaton luonne laumassa, eikä tilanteita pääse syntymään. Erittäin hyvä kaveri siis vähän epävarmalle urosholskulle.
Moore on laumassa ollut aina se joka pärjää kaikkien kanssa. Se on keksinyt omat tapansa selvityä ja löytänyt hyvin oman tilansa laumassa. Jos paimen on Mooren mielestä joskus ärsyttävän vilkas, se voi hetken olla mahdollisimman tylsä ja jäyhä, jolloin vilkas paimen suuntaa huomionsa muualle. Moore ei koskaan menetä kasvojaan toisten edessä. Se tekee aina sen mitä se oli tekemässä. Se ei koskaan ole epävarma, eikä millään tavalla joskus sellainen pikkukoiramainen epävarma räksyttäjä. Sillä on valtava ego ja sitä hyvin selvästi kunnioitetaan laumassa. Joskus Moore katsoo omasta mielestään tarpeelliseksi puuttua paimenten väleihin. Se saattaa murahtaa ja hypätä vaikkapa sohvalta isojen koirien väliin. Sitten se venyttelee, tekee sovittelevia elkeitä ja usein lopulta kellahtaa selälleen hyväntuulisesti venytellen. Sanoma on selvä. Älkäähän kaverit nyt… Aika usein myös Moore on se joka pyytää isointa paimenta kanssaan leikkimään. Moorea ei ole koskaan ollut laumassa kiusattu. Sillä on ollut hyvä paikka elää ja se on saanut nauttia toisten suojelusta.
Olen pyrkinyt aina siihen, että jokaisella koiralla on tilaa olla ja elää. Ruoka ja luut syödään omissa tiloissa. Varsinkin Romeo on hyvin resurssiaggressiivinen. Nukkumapaikka on sille pyhä ja samoin ruokatila. Moore ja Myy syövät samassa tilassa, koska niiden kesken ruokailu sujuu hyvin. Pyrin olemaan jokaista kohtaan reilu ja oikeudenmukainen. Kaikille annetaan omaa aikaa, mutta myös lauman yhteisöllisyyttä vaalitaan yhteislenkein ja -leikein. Teen niitä asioita koiran kanssa, joista juuri se koira pitää ja usein myös niin, etteivät muut pääse mukaan näille yhteisille hetkille. Moorelle on tärkeitä kyläilyt ja omat pienet nuuskutteluhetket ja tietenkin öiset teehetket… Myyn kanssa vietetään paljon aikaa kahden kesken treeneissä. Romeon kanssa ”treenataan” myös, mutta ilman mitään tavoitteita ja niin, että se kokee saavansa silti tehdä oikeita hommia. Lenkkeillään ja ollaan vierekkäin sohvalla. Tämä kuuluu luonnollisesti kaikille koirille. On mukavaa, että homma toimii ja näkee koirien välistä aitoa ystävyyttä mikä on vaan vahvistunut vuosien varrella. Tiedän jo, että näin hyvää laumaa voi tuskin enää omalle kohdalle tulla. Surullista ajatella, että jossain vaiheessa tämä lauma hajoaa jonkun jäsenen poismenoon. Toivotaan, että siihen menee vielä aikaa. Nyt nautin täysin rinnoin näistä kolmesta ihanasta koirayksilöstä. ❤
Moore kävi edustamassa skotlanninterriereitä Uuraisilla viikonloppuna Jackrusseleiden järjestämässä Terriereiden mejämestaruuskokeessa. Koejärjestelyt olivat taas erinomaiset kuten ne aina russeleiden kokeissa tuppaavat olemaan, mutta ihan kommelluksittakaan ei kokeessa selvitty. Erään kilpailijan silmään törmäsi ilmeisesti maa-ampiainen juuri ennen oppaaksi lähtöä. Silmä turposi hetkessä umpeen ja muutenkin muuttui ihan hurjan näköiseksi. Yritettiin jotakin ensiapua siinä paikan päällä, mutta keskussairaalareissuhan siitä lopulta tuli ja ambulanssikin pyörähti paikalla. H. tarjoutui hyvänä metsäkulkijana opastamaan kyseisen henkilön koejäljeen, vaikka ei ollut jäljellä käynytkään… reipas! 🙂 Yksi auto jäi käynnistymättä tienvarteen ja käärmeitäkin jotkut paistoivat nuotiolla…
Mestaruuskokeeseen osallistuivat tänä vuonna jackrusseli, sk kettuterrieri, kaksi parsonia, saksanmetsästysterrieri ja skotti. Glenni ja airedale olivat estyneet tulemasta, joten ei kovin suuri terrieriedustus. Westieitä ei ole näissä kisoissa vielä näkynyt mikä on kyllä harmi, koska rodussa on yksi valiokin. S.n koira taitaa alkaa olla jo iäkäs ja uusia westieitäkään ei ole tainnut lajiin tulla? Moore edusti rotuaan nyt siis toista kertaa. Hopea samaisesta kokeesta oli saavutettu vuonna 2013 samoilla pisteillä mejämestarin kanssa. Vuonna 2014 ei päästy kisaamaan työesteistä johtuen, vaikka noin tuloksellisesti se olikin Mooren lähes paras mejävuosi.
Jälkientekopäivänä lauantaina paistoi aurinko ja metsässä oli tosi kuuma. En toivonut Moorelle moista kuumuutta koepäiväksi. Sunnuntai, eli varsinainen koepäivä olikin sitten säänpuolesta hyvin toisenlainen. Koko päivän satoi – välillä lähes kaatamalla. Keliolosuhteiden piikkiin ei voi missään tapauksessa meidän ns. pientä epäonnistumistamme laittaa. Tai ehkä voi siinä mielessä, että herra oli enimmän aikaa ihan liekeissä vesisateesta johtuen ja ennenkaikkea siis siitä ettei sillä ollut liian kuuma! Oli oikein täydellinen Mooren ilma. Laukaisutestissäkin Moore ruopi villinä maata ja ulvahteli, kuten se joskus nuorena teki innostuessaan oikein kovasti jostain asiasta…
Ennen jäljelle lähtöä Moore nukkuu autossa aina sikeästi, vaikka tietää metsähommien pian kutsuvan. Hyvähermoinen kun on, niin mitä sitä turhia stressaamaan. 🙂
Kaikki nuoruuden metkut Moore esittelikin jäljellä palavalla innolla ja tuomarikin oli ihan haltioissaan. Sateen virkistämänä Moore kun otti pari määrätietoista ja innokasta lähtöä tuoreille sorkkaurille ja makauksia se ei ollut näkevinäänkään. Sorkka toki löytyi, mutta väliin mahtui vähän liikaa tapahtumia…
Kolmostulos riitti viidenteen sijaan. Ylituomari aloitti koeselostuksen sanomalla, että Moore oli päivän ONNELLISIN jäljestäjä ja tähän on nii-in helppo ja ihana yhtyä. Kyllä siinä vedet tuli silmiin kun tuon lauseen kuuli jonkun muun sanomana. Moorella oli metsässä niin hauskaa, että ei sitä voinut nauramatta katsoa. Juuri tämänkaltaista hyvänolonfiilistä toivoinkin Mooren viimeiseltä mejäkokeelta, ennen sen siirtymistä ansaitulle eläkkeelle.
Koeselostus (tuomari Sanna Rantanen):
Hyvin ohjattu lähtö. Moore jäljestää innolla ja reippaalla kävelyvauhdilla maa- ja ilmavainua vaihdellen. 1.osuus vain yhdellä pienellä pyörähdyksellä. 1. kulman katko, tekijöiden jälkiä. Heti kulman jälkeen sorkanjäljet vievät mennessään aina hukkaan asti, muuten osuus hyvin. 2. kulma laajalla rengastuksella sisäkautta. 3. osuus jälleen yhdellä lenkillä. 3. kulma samoin kuin toinen, sisältä rengastaen. 4. osuudella määrätietoinen poistuminen jäljeltä, hukka. Osuus hyvin loppuun, ilmavainulla sorkalle, jolle jää. Makauksista 1 jää tuomarilta risukon vuoksi näkemättä, eikä siksi voi arvostella. Nähdyistä kolmesta Moore ei juuri piittaa, ne noteerataan hidastaen muttei selkeästi pysähtyen. Tänään Moorella on hurjan hauskaa metsässä!
Vuoden 2015 Mejämestariksi tuli nuori – vasta kaksivuotias saksanmetsästysterrierinarttu Aada, hyvällä tuloksella 48 pistettä. Toiseksi parsoni (kaksinkertainen mejämestari -13, ja -14-vuosilta) pistein 44 p. Kolmanneksi parsoni ja neljänneksi russeli. Moore jäi kisan viidenneksi kolmostuloksella pistein 22. Onnittelut uudelle mejämestarille ja kaikille tuloksiinsa tyytyväisille tätäkin kautta!
Näin on Mooren mejäura saatu sitten päätökseen. Mejäjälkiä tehdään jatkossakin Mooren mielenvirkeyden tähden, mutta koejäljet jätetään nuoremmille. Mejänvoittajassa jäljestys on maastoista ja keliolosuhteista riippuen välillä hyvinkin raskasta puuhaa, enkä näe mitään syytä ottaa mitään riskejä vanhenevan koiran kanssa. Tähän oli hyvä lopettaa, vaikka toki olisihan ne pari sorkkauraa voinut jäädä viimeisessä kokeessa kokematta. Moore kuitenkin nautti koko rahalla, joten se on pääasia.
Moore on harrastanut mejää vuodesta 2008 ja sen saavutukset lajissa ovat:
FI JVA Rotunsa ensimmäinen Suomen Jäljestämisvalio,
2 x 50/50 p. viikon sisällä avoluokasta,
voiluokasta pisteitä 49, 48, 47.
Vuoden mejä-skotti 2009, 2010, 2014, 2013 2.sija
Terriereiden mejämestaruushopeaa 2013, 2015 5.sija
Mummola on kodin jälkeen paras paikka. Sen lisäksi, että siellä saa jakamatonta huomiota ja herkkuja, talon takaa löytyy myös myyräpelto…
Mummola vierailulla katsoimme New Yorkin kuvia yhdessä isännän kanssa … tosin minua kiinnostivat ulkona lentävät tintit enemmän… Voi pojat, mikä piha siellä on!
Moorella on yhdeksän henkeä, joista seitsemän on onneksi vielä jäljellä. Katiskaa tutkiessa, Moore tipahti kalastajien avantoon ja oli vaan hetkistä kiinni, ettei koira vajonnut jään alle, ennen kuin se ehdittiin vetää niskanahasta turvaan. Kamala tilanne. 
Onneksi pikku kaveri selvisi säikähdyksellä ja ilman vilustumistakin.
Kuva Maarit Venäläinen
Yläkuvassa Moore on trimmiharjoittelussa Maaritilla. Maarit perusti oman trimmaamon, nimeltä Emppuliina ja trimmaa nypittäviä rotuja kotitrimmiin ja myöhemmin myös näyttelyihin asti. Lopputulos on todella hyvä! Wellun opit eivät ole menneet hukkaan Maaritin kohdalla. Maaritin luona ollessaan Moore on ollut mainiolla tuulellaan ja se on mm. sulattanut ei-koiraihmisiä puolelleen omalla persoonallisella ystävyydellään… Joka kerta vierailujen jälkeen, se saa kehuja käytöksestään ja ihanasta luonteestaan. ❤
Kesä on tullut Mooren inhoamine kärpäsineen ja sen myötä uusia muutoksia Moorenkin elämään. Meillä sattui kotona kevään aikana iso putkivuoto ja sen myötä tuli suurehko kosteusvaurio, joten jouduimme muuttamaan kotoa useammaksi kuukaudeksi pois putkiremontin ja kuivaustöiden alta. Onni onnettomuudessa oli se, että löysimme mukavan ja koiraystävällisen omakotitalon järven rannalta, jossa nyt asumme.
Moorelle muutto on ollut koirista helpoin ja se onkin kotiutunut uuteen paikkaan erinomaisesti. Mooren koti on näemmä siellä missä on hyvää ruokaa (lue=ruokapöytä, jossa kerjätä) ja oma perhe. Täällä vielä extra bonuksena läheltä löytyy riistankin hajuja, eikä hihnalenkkejä juuri harrasteta. Koirat saavat olla paljon vapaana. 🙂
Lähellä uutta kesäkotiamme on myös hiekkakuopat, jossa koirat ovat käyneet juoksemassa.
Moore sai kutsun Skotlanniterrierikerholta Terriereiden mejämestaruukokeeseen ensi viikonlopuksi Savitaipaleelle, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Moore lähtee sinne edustamaan rotuansa, eli skotteja. Moore on yhä ainoa skotti, joka kisaa mejän voittajaluokassa ja on myös Suomen Jäljestämisvalio. Uusia skotteja on tullut, ja koko ajan tulossa lajiin, joten olemme kyllä Mooren kanssa heistä erittäin ylpeitä.
Mejää ei olla viime aikoina treenattu, mutta viimeinen riistatreeni viime syksynä meni erinomaisesti, joten luotan Mooren osaamiseen 100 prosenttisesti. Koe tulee olemaan Mooren viimeinen mejäkoe, joten toivotaan, että sillä on siellä mahdollisimman mukavaa. 🙂
Moore on kärsinyt taas pakkasten lauhduttua ”paakkuongelmista”, eli lumipaakut jäävät sen mahanaluskarvoihin kiinni ja se on äkäinen kuin piru, jos niitä yrittää varovasti karvoista irroitella.
Muuten Moorella meno jatkuu entisenlaisena, eli hyvin, hyvin hemmoteltuna skottina. Muu perhe (korostan siis voimakkaasti sanaa muu perhe) on opettanut sen kerjäämään pöydästä antamalla sille herkkuja (minulta salaa kuulema jo vuosia, näin minulle kerrottiin kun nostin asiasta metelin!) ja Moore tietysti fiksuna otuksena kerjää kaikilta muilta perheenjäseniltä paitsi minulta. Näin se on saanut pikku salaisuutensa säilymään aina viime päiviin asti. Nyt siitä on tullut röyhkeä ja se on jäänyt jo muutaman kerran rysän päältä kiinni. Eli se tuijottaa pistävästi minua silmiin tuolini vieressä kun istun ruokapöydässä syömässä. Heti kun poistun tuolista, se hyppää minun paikalleni ja istuu muun perheen kanssa samassa ruokapöydässä. Hävettää sanoakin, mutta se saa myös tällä tavoin pöydästä herkkuja kun jaksaa riittävän kauan katsoa napottaa ihmisiä silmiin. Eikä tässä kaikki, koska olen ajatellut olla välillä armollinen ja hemmotella edes vähän Moorea, olen antanut sen tulla meidän sänkyyn välillä nukkumaan ja piehtaroimaan. Eli onhan sillä melko lokoisat päivät, jos vertaa esim. tuohon paimeneen, joka ei edes tiedä mitä kerjääminen ja sängyssä peiton alla loikoilu tarkoittaa. 😦 Romeo nukkuu samaan aikaan huoneen toisessa nurkassa jalat kattoa kohti sikeässä unessa, kun Moore herkuttelee ihmisten kanssa ruokapöydässä… , että se siitä tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta sitten…
Miten minä näenkin jo sieluni silmin Cesar Millanin meidän olohuoneen sohvalla pitämässä kurinpalautusta meidän perheelle valkaistut hampaat loistaen… ? Sitten Millan menee ja tökkää Mooren, kuuluisalla kaksisormiotteella, tuolilta suoraan lattialle. Moore järkyttyy tästä sydänjuuriaan myöten ja näykkää Millania. Millan näyttää sille kuka on oikein pomo ja JOHTAJA tässä talossa ja kellistää Mooren olohuoneen lattialle… Kuitenkin heti kun Millan poistuu takavasemmalle, meidän ruokapöydässä istuu taas skotti…
Kakku kuudella kynttilällä…
… katosi nopeasti parempiin suihin. 🙂
Moore Monituinen 