Moorella on nyt ikää 11 v. 10 kk. Mooren vointi on pysynyt hyvänä ja pappa on ollut virkeä. Hellekään ei ole Moorea haitannut, toki helteisen kesän takia olimme aika paljon myös kotona, jolloin Moore sai viettää aikaa viilentävän ilmalämpöpumpun puhalluksen alla. Lenkiltä tultaessa Moore yhä usein parkeeraakin itsensä ilmalämpöpumpun läheisyyteen jäähtymään.
Mökilläkin ollaan käyty ja Moore nauttii aina yhtä paljon siellä olosta.
Muutama tuore pönötyskuva laumasta ❤
Yhtenä päivänä modasin vanhoja mejämerkkejä hakukäyttöön. En kiinnittänyt ensin mitään huomiota ympärillä pyörivään Mooreen, kunnes sen jatkuva jalkoihin puskeminen ja töniminen sai katsomaan sitä vähän tarkemmin. Ihan kuin se yrittäisi kertoa minulle jotakin. Se nuuski häntä heiluen vanhoja mejässä käyttämiäni kreppinauhoja ja pyykkipoikia. Lopulta se istui ja jäi tuijottamaan minua silmiin. Sydämeni särkyi ihan täysin sillä hetkellä. Kysyin siltä, tuovatko nämä muistoja sinun mieleesi? Haluaisitko sinäkin vielä harrastaa? Vastauksena oli taas iloista puskemista ja tietäväistä tuijotusta. Mooren teki siis vielä mieli mejään! Lupasin sille siltä istumalta, että pääset vielä.
Piti siis ryhtyä pikaisesti tuumasta toimeen. Hankkia sorkka ja käydä ostamassa verta. Pakattiin kaikki tarvittava mukaan kesän ensimmäiselle mökkireissulle. Jälki tehtiin ja kun jälki sitten oli vedetty ja verisieni oli pussissa, annoin tapani mukaan Mooren kurkistaa ja haistella pussiin. Tästäkös Moore innostui ja nuortui ihan silmissä! Toisiakin koiria pussin sisältö luonnollisesti kiinnosti, mutta KUKAAN ei saanut pussia haistella! Pussissa kun oli Mooren suuri Salaisuus! Tämän jälkeen piti nukkua vielä yksi yö. Tiedä sitten mistä pappa uneksi, jos nyt sitten edes nukkui ollenkaan…
Seuraavana päivänä päästiin jäljelle! Voitte vaan uskoa miten pappa oli täpinöissään ja nuortui heti vähintään viisi vuotta! Ihan samat veikeät kuviot sieltä taas tuli esiin. Riista saa edelleen vipinää ja hännän tärinää, mutta kyllä sitä osaamistakin on. Oli vaan niin ihanaa katsoa ja kulkea perässä. Ei tarvinnut jarruttaa kädet ruvella takakenossa seisten, kuten ”erään” toisen koiran kanssa… Pappa ei ole ainakaan millään tavalla dementoitunut. Kaato löytyi niin hienosti ja se otettiin asianmukaisesti haltuun. Sorkka jo jonkin verran haiskahti, joten tavoistani poiketen en antanut Mooren sitä syödä tai nuoleskella enempää, joka olisi tietenkin ollut koiralle se paras palkka.
Aika kivoja muistoja nousi mieleen. Mun ensimmäinen jäljestämisvalio, Terriereiden mejämestarihopeamitalisti, moninkertainen vuoden mejäskotti, kaikkiaan niin loistava mejäkoira ja samalla se mun ihan ensimmäinen harrastuskoirani. Kuinkahan moni onkaan aloittanut tavoitteellisen kisauran skotlanninterrierillä?! 😅 Onhan mejä ihan mahtava laji ja sitä yhteishenkeä ja leppoisaa mejätunnelmaa mikä mejässä vallitsi, ei kyllä muualta ole niin mukavana löytynyt. Tämä teki kyllä hyvää meille molemmille!
Moore kaadolla
Moore tietää, että kohta päästään hommiin!
Tässä ollaan menossa mökille
Mökin rappusilla
Iltalenkillä mökkitiellä. Lähellä on liikkunut karhu, joten mua vähä jänskätti…
Mooren elämä on ollut mukavan leppoisaa ja tasaista. Sellaista hyvää, vanhan koiran elämää. Niin totta tuo sanonta, että onnekas on hän, joka on ansainnut vanhan koiran rakkauden. Ovat ne jo niin helppoja, hassuja ja omanlaisiaan tuossa iässä.
Moorella on nyt lyhyt kesätukka ja pappa mennä porskuttaa tomerana kuten kuvistakin näkyy. Helle ei ole Mooren tahtia haitannut. Kotona ilmalämpöpumppu viilentää mukavasti ilmaa ja mökillekään ei olla vielä päästy ison koiran leikkauksen takia. Toki jos kesästä tulee oikein helteinen, (mitä vähän epäilen..) niin mökillä elo voi olla raskasta Moorelle lämmön takia. Toukokuussa hellepäiviä on ollut nyt ennätysmäärä, eikä loppua näy.
Silmäkulmiin on tullut lisää harmaata, mutta pilke silmissä säilyy yhä. ❤
Vanha herra, teini ja vaavi (kaikki poikia..) skottilenkillä. Vauhti ei päätä huimaa… 🙂
Maaliskuuta jo mennään ja aurinko lämmittää ihanasti Moorenkin mustaa turkkia! Moore on ollut nyt meidän perheen koirista tervein ja voi oikein hyvin, kuten kuvistakin voi päätellä! Moore on ottanut tavakseen piristää meitä hassuttelemalla. Se saa päivittäin ruoan jälkeisiä villejä ilohepuleita. Puskee partaansa mattoon ja sinkoilee paikasta toiseen niin, että matot on kasassa. Jos menet ruoan kanssa istumaan sohvalle se syöksyy kuin ohjus vierellesi. Jäälläkin se juoksee kovaa ja iloisesti. Kiva katsoa miten se yhä nauttii elämästään, eikä kipulääkkeitäkään ole nyt tarvittu. Turkki on niin tiivis, ettei Moorea tunnu edes kovin helposti palelevan.
Talvilomaa vietetään parhaillaan ja jäällä ollaan liikuttu paljon.
Moore nauttii hangella pyörimisestä ❤
– Kun noilla isoilla on nuo lelut, me voitas vaikka syödä herkkuja… ?
Tulevalle viikonlopulle on suunnitteilla Jyväskylään Skottilenkkiäkin. Toivotaan, että aurinko paistaisi vielä silloinkin ja saataisiin jokunen kuvakin otettua näistä meidän uljaista partaferrareista. Varsinkin kun joukossa on yksi varsin tuorekin tapaus nimeltään Jyrki boy! ❤ ❤ Jos siis kiinnostaa nähdä näitä meidän komistuksia livenä, niin suunta silloin Viitaniemen rantaan ensi sunnuntaina kello 12! Kaikki rodusta kiinnostuneet ovat aina lämpimästi tervetulleita mukaan!
Meille ei oikeastaan mitään ihmeempää kuulu. Uusi vuosi vaihtui Mooren kohdalta samoin kuin kaikki aikaisemmatkin vuodet. Moorea eivät raketit ja niiden pauke hetkauta suuntaan tai toiseen. Se nukkui sikeästi sohvalla ulkoa kuuluvista äänistä välittämättä. Hienointa oli, että Moore jatkaa kanssamme vielä tällekin vuodelle. ❤
Moore voi tällä hetkellä oikein hyvin mikä tietenkin ihan superhienoa. ❤ Välillä nappuloiden syönti tuntuu olevan Moorelle vaikeaa (ruoka ei maistu, ajoittain esiintyvät nielemisongelmat), jolloin aloitan välittömästi Mooren ns. "elvytyskuurin" laittamalla Yrjölän puuron uuniin. Sitä Moore syö aina ja hyvällä ruokahalulla. Puuroreseptini on jo pitkään ollut tämä sama:
2 l. vettä
2 tl. suolaa
5 dl liotettuja (väh. 5 h) ohra-riisisuurimoita
2 pussia pakastepinaattia
2 isoa porkkanaa raasteena
Tässä vaiheessa laitan puuron uuniin 200 asteeseen tunniksi, jonka jälkeen vähennän lämpöä vähän (170) ja annan puuron hautua vielä n. puolitoista tuntia.
Valmiiseen puuropohjaan lisään aina RAAKANA naudanmahaa, riistaa (tai vaihdellen muita lihoja) sekä ruokaöljyä.
Maistuu kyllä hyvin meidän kaikille koirille ja tuo mukavaa vaihtelua nappuloiden ja lihan sekaan. Ruoka on myös hyvin imeytyvää ja ulosteet ovat pieniä.
Muutama sana Mooren nykyisestä trimmistä. Mooren trimmissä käytetään nykyään yhä enemmän ohennussaksia ja konetta, jotta Moore jaksaisi paremmin trimmiajan. Kokeneelta ja osaavalta trimmaajalta skotin trimmaaminenhan vie yleensä noin kaksi tuntia. Tämän ajan koira seisoo/istuu/makaa trimmipöydällä. Missään tapauksessa skotin turkkia ei kannata trimmata koskaan väärin, koska jo parilla ns. eri tavalla tehdyllä trimmillä turkki näyttää paljon pehmeämmältä ja karkea karva näyttää kadonneen esim. Moorelta lähes kokonaan. Ihana pötkylä se silti on tuossakin kuosissa ja se jos kuka, on jo tässä kohtaa trimmioikomiset ansainnut. ❤
Näissä kuvissa oikein trimmattu skotti, jolla on todella karkea ja tiivis turkki. Sellainen siis kun sen kuuluukin olla ja johon ei lika tartu. 🙂
Järkkäsin Jyväskylään taas pitkästä aikaa Skottilenkin, koska toivetta siihen suuntaan oli. Neljä skottia saatiin tällä kertaa mukaan ja muutama muu terrieri. Moore jaksoi hienosti ja oli kovasti lenkillä tohkeissaan – lähinnä ehkä eniten Jyväsjärven ympärillä kiertävän kävelytien varrella olevista hajuista, ei niinkään tutuista skottineidoista, vaikka Lavinia-skotilla taisikin olla ihan tärppipäivät käsillä… 🙂
Viikonloppuna vietettiin Mooren 11-vuotisjuhlia. Perinteisesti juhlat sisälsivät erittäin makoisan ja hienon skotti-kakun, hyvää ruokaa ja -seuraa. ❤ Juhlakalukin jaksoi koko illan seurustella, vaikkakin särkylääkkeen voimalla.
Moore kiittää muistamisesta! ❤
Sanat eivät riitä kertomaan. Eikä niiden tarvitsekaan. Pienenä, hurjana stadilaisena muutit meidän saaristoon ja sulatit meidän kaikkien sydämet. ❤ Omalaatuinen, huumorintajuinen, jäyhä ja aina iloinen Moore, jonka elämä on ollut täynnä seikkailua. Ja se tarina jatkuu yhä. Paljon onnea rakas Moore. ❤ Lauantaina juhlitaan!
Kesä tuli, oli ja meni. Ilmassa alkaa olla jo pientä jännitystä. Marraskuussa häämöttää SE suuren suuri päivä, johon alamme pikku hiljaa valmistautua… Moore täyttää silloin 11-vuotta ja sehän tietää sitä, että luvassa on suurimmat juhlat mitä koskaan! Teemana tietenkin hyvä ruoka ja -seura. Asioita joita Moorekin arvostaa… Mikä kaikkein parasta, Moore voi kerrassaan erinomaisesti! Pappa on ollut koko kesän ja syksyn erityisen virkeä. Ruoka maistuu ja Moore on ollut jopa aina silloin tällöin koko lauman yhteisillä metsälenkeilläkin mukana. Tarpeen vaatiessa kannetaan välillä. Paljon olen yrittänyt panostaa juurikin Mooren mielenvirkeyteen ja koko laumana tehtäviin kivoihin juttuihin. Sille on erityisen tärkeää saada olla mukana, kuulua joukkoon. Moore nauttii niin kovin kaikesta saamaastaan huomiosta ja hellyydestä. Edelleen sillä on sitä ihanaa, omanlaistaan pilkettä silmäkulmassa. Se innostuu välillä kovasti puskemaan meitä ihmisiä. Irvistelee hyväntuulisena ja leikittää isoa Romeota. Joka usein myös innostuu Mooren aloitteesta.
Moore kävi syyskuussa cushingin tauti kontrollissa. Arvot olivat oikein hyvät ja samalla lääkityksellä jatketaan. Seuraava kontrolli olisi loppukesästä 2018. Tavoite olisi tietenkin, että sinne asti päästäisiin.
Trimmissä on jo vähän oiottu, koska Moore väsyy trimmitilanteissa helpommin kuin ennen. Selkä nypitään yhä, mutta sivut ajellaan jo huoletta koneella ja leikataan ohennussaksilla. Tärkeintä on, ettei trimmaus ole liian kuormittava Moorelle, eikä kestä kauan. Moore jaksaa yhä leikittää Maaritin tyttöjä (kaksi skottia ja westie) ja on edelleen hyvin charmikas naisseurassa.
Komistuksesta vielä muutama tuore kuva. ❤
Mooren kesäkuulumisia mökiltä: Moore on nauttinut tosi paljon mökillä olosta ja mikä parasta, voinut myös jotenkin nyt oikein erityisen hyvin. ❤ Lämpö tekee Moorelle hyvää. Ei ole liian kuuma, mutta myöskään kylmä ja kosteus ei kolota jäseniä. Särkylääkkeitä ollaan päästy taas pitkä tovi. Moore on jaksanut lenkkeilläkin pikku privatelenkkejä oikein innokkaana, kun vaan on hyvät eväät mukana. 😉 Lenkin puolivälissä syödään aina muutama lihapulla ja pidetään hyvä evästauko. Meistä on tullut näiden lenkkejen myötä ihan ylimmät ystävätkin. Mistäkö tiedän? -No siitä, kun Moore tulee nukkumaan ihan viereen kun luen kirjaa ja katsoo silmiin hyvin tietäväisesti. Se myös ottaa kanssani aurinkoa ja tulee pyyhkeeni päälle. Mooren suosikki on aina ollut enemmän meidän perheen mieshenkilö ja tämä on ihan puhtaasti vuosikausien lahjonnan tulos. Hän antaa Moorelle enemmän herkkuja! Moore on myös jotenkin nyt ihanalla tavalla melko vallaton. Eikä vähiten siksi, että herra tappoi elämänsä ensimmäisen päästäisen, nyt kymmenen vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä! Perheen paimenkoira kaivoi sattumalta päästäisen esiin ja päästäisparan juoksu päättyi suoraan Mooren syliin ja sen puraisuun. Tästä papparainen sai sellaista buustia, että loppuajan se kuljeskeli pitkin pihaa kovasti maata nuuksien toiveena, että jostain lähtisi taas uusi päästäinen liikkeelle…
Moore Monituinen 