Viikonloppuna vietettiin Mooren 11-vuotisjuhlia. Perinteisesti juhlat sisälsivät erittäin makoisan ja hienon skotti-kakun, hyvää ruokaa ja -seuraa. ❤ Juhlakalukin jaksoi koko illan seurustella, vaikkakin särkylääkkeen voimalla.
Moore kiittää muistamisesta! ❤
Yhä useammin tapaa ihmisiä, joilla on yhden koiran sijaan useampia koiria. Usein minultakin on kysytty miten teidän koirat pärjäävät yhdessä? On varoiteltu varsinkin ennen narttuni tuloa uroslaumaan, että urokset alkavat kyräillä keskenään ja ongelmia saattaa seurata. Olin tietoinen tästä ja kun vielä toisella uroksista on painoa kolminkertainen määrä vanhempaan urokseen verrattuna tilanteesta oli pahimmoillaan voinut tulla hyvinkin hankala. Silti toivoin parasta ja jaksoin uskoa siihen, että kaikki menee hyvin. Minulle on kerran yksi skotin omistaja sanonut, että skotti vaan on niin fiksu koira, ettei se ota koskaan laumassa turpiinsa. Näin jälkeenpäin ajatellen asia on juuri näin. Päätin siis yhdistää hyvähermoisen ja fiksun terrierin ja kaksi vilkasta paimenkoiraa samaan laumaan. Hetkeäkään en ole tätä päätöstä muuten katunut. 🙂
MEDION DIGITAL CAMERA
Koirat muodostavat yhdessä meistä ihmisistä vielä erillisen lauman. Lauman välisiä keskinäisiä toimintatapoja, yhteisiä leikkejä ja koirien keskinäistä kemiaa on mielenkiintoista seurata. Niillä on omat roolinsa laumassa. Yksi vahtii enemmän kuin toiset ja toiset selvästi luottavat toisen kykyyn hoitaa oman tonttinsa, eikä muiden tarvitse tähän erityisemmin puuttua. Yhteistä on se, että lauman ulkopuolisia koiria vastaa puolustaudutaan kuitenkin aina tarvittaessa yhdessä. Kukaan ulkopuolinen ei saa kajota kehenkään lauman jäseneen. Jokainen lauman jäsen on tärkeä ulkopuolisia uhkatekijöitä vastaan. Leijonaemon tavoin Romeo on mm. suojellut sitä paljon pienempää Moorea vihaisen karhukoiran hyökkäykseltä ja parin muunkin koiran päälle karkaamiselta. Toki ihmisetkin ovat tässä tehneet osansa. Pikku koirien elämä on valitettavasti usein vaaroja täynnä ja varsinkin pienen urosterrierin, joka kulkee aina häntä tanakasti pystyssä.
Aina elo laumassa ei välttämättä ole ihan mutkatonta. Se miten lauma kulloinkin toimii ja -elää on jokaisen yksilön kannalta erityisen tärkeää. Kuinka hyvää tai kuinka stressaavaa elo koiralaumassa yksilölle on? Onko jokaiselle koiralle omaa tilaa, -aikaa ja riittävästi rauhaa levätä? Laumadynamiikassa on eroja. Laumassa voi olla luonteiltaan hyvin erilaisia koiria, jotka ihminen on saattanut yhteen. Koirat eivät ole valintaan voineet vaikuttaa. Ihminen voi tämän jälkeen vaan toivoa, että koirien kemiat sopivat yhteen ja isoimmilta erimielisyyksiltä laumassa vältytään. Laumaan voi kuulua vahvahermoisia ja hyvin tasapainoisia yksilöitä, syrjään vetäytyvämpiä arempia koiria, laumassa voi olla ns. riitaa karttavia sovittelijoita ja pahimmoillaan riitapukareita ja toisten kiusaajia, epävarmoja yksilöitä. Ihmisen rooli lauman johtajana on tärkeä. Itse en nukkuisi öitäni hyvin jos minun laumassa olisi kiusattuja yksilöitä.
Mooren elämässä on ollut kaksi koiralaumaa, jotka molemmat ovat koostunut kolmesta hyvin erilaisesta koirasta.
Ensimmäinen lauma koostui kahdesta terrieriuroksesta (toinen Moore) ja yhdestä paimenkoirasta. Toinen terrieriuros oli luonteeltaan huonohermoinen ja myös pelkoaggressiivinen suhteessa toisiin koiriin. Paras puolustus on hyökkäys-ajatuksella elävä koira. Osasyynä koiran käytökselle olivat kivut ja myös paha allergia, jotka leimasivat voimakkaasti koiran elämää. Ehdottomasti koira, jonka olisi ollut helpompi elää perheen ainoana koirana ja ilman stressiä laumassa olemisesta. Alusta asti oli selvää, että ongelmia tulee, koska koiran oli hyvin vaikea sietää perheen muita koiria. Tässäkin tilanteessa omistajan tehtävä oli turvata jokaisen elo mahdollisimman hyvänä ja tasapainoisena. Tässä en täysin onnistunut ja loppujen lopuksi kaksi koirista jouduttiin erottamaan kokonaan eri tiloihin, jotta keskinäisiltä yhteenotoilta vältyttiin vanhimman ja nuoremman koiran välillä. Erottaminen ei ole koskaan mukava ratkaisu, mutta välttämätön, jotta pelko ei pahentaisi enempää terrieriuroksen stressiä suhteesta toiseen koiraan. Vahvahermoinen Moore säilytti välit hyvänä molempiin osapuoliin tässäkin laumassa. Tämä ei ollut hyvä, eikä toimiva lauma. Enkä nukkunut öitäni hyvin.
Toisessa, eli nykyisessä laumassa on ensi hetkistä alkaen ollut hyvä tasapaino. Laumassa ei ole kiusaajia, eika kiusattavia. Vanhempaa koiraa kunnioitetaan ja nuoret eivät hypi silmille. Viime kädessä pelin vihellän poikki minä jos katson tilanteen epäreiluksi jotakin lauman jäsentä kohtaan. Näitä tilanteitakin on tullut muutama kun perheen nuorimmainen koira aikuistui ja halusi kokeilla rajojaan. Yhteiseen nukkumatilaan ei olisi saannutkaan tulla perheen muita koiria. Näissä kokeilussa tein nuorimmalle heti selväksi, että minä olen se, joka viime kädessä päätän kuka makuuhuoneessamme nukkuu ja kuka ei. Nuorimmainen sai viikon kiellon makuuhuoneeseen. Joka ilta se yritti pyrkiä nöyränä hiipimään muiden perässä makuuhuoneeseen, mutta niin vaan koiraportti napsahti kiinni aina sen nenän edestä toisten asettuessa yhdessä levolle. Tämän jälkeen ei ole koskaan tarvinnut neuvotella siitä saako makuuhuoneessamme nukkua kaikki koirat vaiko vaan Prinsessa Suuri. Tässä laumassa yhdistyy kaksi hyvähermoista koiraa (Moore ja Myy) ja yksi epävarmempi. Jälkimmäinen saattaisi pomottaa nuorempaa koiraa jos tämä olisi epävarma tai arka, mitä se ei kuitenkaan ole. Belgialainen ei ota asioita koskaan kovin vakavasti. Se suhtautuu toisen murinoihinkin lähinnä hyväntuulisesti ja sovittelevasti. Sen elämään ei mahdu ajatustakaan siitä, ettei joku voisi siitä tykätä tai, että maailmassa voisi olla pahuutta. Se on hyvin mutkaton luonne laumassa, eikä tilanteita pääse syntymään. Erittäin hyvä kaveri siis vähän epävarmalle urosholskulle.
Moore on laumassa ollut aina se joka pärjää kaikkien kanssa. Se on keksinyt omat tapansa selvityä ja löytänyt hyvin oman tilansa laumassa. Jos paimen on Mooren mielestä joskus ärsyttävän vilkas, se voi hetken olla mahdollisimman tylsä ja jäyhä, jolloin vilkas paimen suuntaa huomionsa muualle. Moore ei koskaan menetä kasvojaan toisten edessä. Se tekee aina sen mitä se oli tekemässä. Se ei koskaan ole epävarma, eikä millään tavalla joskus sellainen pikkukoiramainen epävarma räksyttäjä. Sillä on valtava ego ja sitä hyvin selvästi kunnioitetaan laumassa. Joskus Moore katsoo omasta mielestään tarpeelliseksi puuttua paimenten väleihin. Se saattaa murahtaa ja hypätä vaikkapa sohvalta isojen koirien väliin. Sitten se venyttelee, tekee sovittelevia elkeitä ja usein lopulta kellahtaa selälleen hyväntuulisesti venytellen. Sanoma on selvä. Älkäähän kaverit nyt… Aika usein myös Moore on se joka pyytää isointa paimenta kanssaan leikkimään. Moorea ei ole koskaan ollut laumassa kiusattu. Sillä on ollut hyvä paikka elää ja se on saanut nauttia toisten suojelusta.
Olen pyrkinyt aina siihen, että jokaisella koiralla on tilaa olla ja elää. Ruoka ja luut syödään omissa tiloissa. Varsinkin Romeo on hyvin resurssiaggressiivinen. Nukkumapaikka on sille pyhä ja samoin ruokatila. Moore ja Myy syövät samassa tilassa, koska niiden kesken ruokailu sujuu hyvin. Pyrin olemaan jokaista kohtaan reilu ja oikeudenmukainen. Kaikille annetaan omaa aikaa, mutta myös lauman yhteisöllisyyttä vaalitaan yhteislenkein ja -leikein. Teen niitä asioita koiran kanssa, joista juuri se koira pitää ja usein myös niin, etteivät muut pääse mukaan näille yhteisille hetkille. Moorelle on tärkeitä kyläilyt ja omat pienet nuuskutteluhetket ja tietenkin öiset teehetket… Myyn kanssa vietetään paljon aikaa kahden kesken treeneissä. Romeon kanssa ”treenataan” myös, mutta ilman mitään tavoitteita ja niin, että se kokee saavansa silti tehdä oikeita hommia. Lenkkeillään ja ollaan vierekkäin sohvalla. Tämä kuuluu luonnollisesti kaikille koirille. On mukavaa, että homma toimii ja näkee koirien välistä aitoa ystävyyttä mikä on vaan vahvistunut vuosien varrella. Tiedän jo, että näin hyvää laumaa voi tuskin enää omalle kohdalle tulla. Surullista ajatella, että jossain vaiheessa tämä lauma hajoaa jonkun jäsenen poismenoon. Toivotaan, että siihen menee vielä aikaa. Nyt nautin täysin rinnoin näistä kolmesta ihanasta koirayksilöstä. ❤
Moore joutui/pääsi testikoiraksi meidän kotistudiolle. 😀 Työskenteli juustopalkalla. Parta oli asianmukaisesti ja huolella kammattu. Kampaamisen jälkeen Moore puski partaansa varmaan kolme minuuttia olkkarin mattoon takamus pystyssä, jonka jälkeen ravisteli parran taas ”mieleisekseen”. Ei sitä liian sliipattuna pidä olla, eikä sitä omaakaan päätä tule ihan joka päivä kampailtua, joten ollaan vaan luonnollisen komeita ja kauniita… 😉
Tässä vielä viralliset lehti- /edustuskuvat Mejämestaruus 2013 hopean johdosta. 🙂
Savitaipaleella oli 16.6.2013 Terriereiden mejämestaruuskoe. Moore edusti siellä rotuaan ja hienosti edustikin. Tuloksena mejämestaruushopeaa samoilla pisteillä (VOI 1 46/50p.) mejämestarin kanssa.
Kesä on tullut Mooren inhoamine kärpäsineen ja sen myötä uusia muutoksia Moorenkin elämään. Meillä sattui kotona kevään aikana iso putkivuoto ja sen myötä tuli suurehko kosteusvaurio, joten jouduimme muuttamaan kotoa useammaksi kuukaudeksi pois putkiremontin ja kuivaustöiden alta. Onni onnettomuudessa oli se, että löysimme mukavan ja koiraystävällisen omakotitalon järven rannalta, jossa nyt asumme.
Moorelle muutto on ollut koirista helpoin ja se onkin kotiutunut uuteen paikkaan erinomaisesti. Mooren koti on näemmä siellä missä on hyvää ruokaa (lue=ruokapöytä, jossa kerjätä) ja oma perhe. Täällä vielä extra bonuksena läheltä löytyy riistankin hajuja, eikä hihnalenkkejä juuri harrasteta. Koirat saavat olla paljon vapaana. 🙂
Lähellä uutta kesäkotiamme on myös hiekkakuopat, jossa koirat ovat käyneet juoksemassa.
Moore sai kutsun Skotlanniterrierikerholta Terriereiden mejämestaruukokeeseen ensi viikonlopuksi Savitaipaleelle, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Moore lähtee sinne edustamaan rotuansa, eli skotteja. Moore on yhä ainoa skotti, joka kisaa mejän voittajaluokassa ja on myös Suomen Jäljestämisvalio. Uusia skotteja on tullut, ja koko ajan tulossa lajiin, joten olemme kyllä Mooren kanssa heistä erittäin ylpeitä.
Mejää ei olla viime aikoina treenattu, mutta viimeinen riistatreeni viime syksynä meni erinomaisesti, joten luotan Mooren osaamiseen 100 prosenttisesti. Koe tulee olemaan Mooren viimeinen mejäkoe, joten toivotaan, että sillä on siellä mahdollisimman mukavaa. 🙂
Tämä alla oleva artikkeli (linkki – > koirat.com, muu omaa tekstiä) oli esillä FB:n Skotlanninterrieriryhmässä koskien skotlanninterrieriä rotuna ja herätti kovasti keskustelua meissä skotlanninterrieri-ihmisissä. Huumorimielellähän tuon voi ottaa, mutta totuuden nimissä päivitykselle olisi tässä tapauksessa kyllä tarvetta. Tämmöinenkö luulo ihmisillä on skotlanninterriereistä rotuna?!
http://www.koirat.com/rodut/skotlanninterrieri
Rotua kuvailtiin siis mm. näin:
Skottien omistajien mukaan, skotit taas:
Aika kovassa istuu tämä vanha uskomus, että skotit ovat ärhäköitä koiria. Niin skotit varmaan joskus alkujaan olivatkin, mutta nykypäivän jalostettu skotti on jo kaukana noista ajoista. Skotti tosin ”puhuu” paljon äänellään ja tämä ehkä hämmentää skotittomia ihmisiä. Skotti käyttää ääntään (murinaa) moniin eri tarkoituksiin olematta kuitenkaan millään tavalla vihainen. Meillä esim. Mooren päivittäiseen tervehdysrituaaliin kuuluu pitkä mouuuurrr-murina. Se muristaan silloin kun ollaan erityisen tyytyväisiä. Usein kun tulen esimerkiksi töistä kotiin. Minulle se tarkoittaa ihan selvällä suomen kielellä, että ”Moiii!, kun taas veljeni tulleessaan meille kylään ja saadessaan samanlaisen vastaanoton aikoessaan silittää koiraa, oli aivan varma, että se puree… selittele siinä sitten, että oikeesti se sanoi sulle hyvin kohteliaasti: moi! Sama juttu kun Moore on oikein iloinen. Taas muristaan. Jokainen skotin omistaja tietää kyllä, millä tuulella skottinsa on ääntelystä riippumatta.
No, skottien erkkarissa kuulin aikoinaan mieleen jäävän lauseen liittyen skottien luonteeseen. Katseltiin skotteja erään rouvan kanssa näyttelykehässä ja vieressä istuskeleva nainen totesi minulle (skotin omistaja hänkin!) ”Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että jos skotit olisivat isokokoisia koiria, ne olisivat varmasti kiellettyjen rotujen listalla ”. Hyvä kysymys, joka nousi esille kun katselimme samaan aikaan venäläistä skottia, joka irvisteli aika ikävän näköisesti omistajalleen tämän viimeistellessä koiran turkkia… Mainittakoon tähän, että ei koskaan, Moore ole hoitotoimenpiteissä murissut, näykkäämisestä puhumattakaan, vaikka joskus tosi kurjiakin takkuja ollaan turkista irroteltu. Mutta, joskus aiemminkin olen tätä näyttelyssä nähnyt, joten varmaan tämäkin osaltaan vaikuttaa ihmisten asenteisiin.
Skottien puolustukseksi tässä sanoisin, että skotti on hyvin fiksu koira ja sillä sattuu olemaan myös pitkä, vaativa ja laitettava turkki. Kyllä jokainen meistä joskus kiroilisi, jos oikein supernäyttelykoira olisi, vaikka voihan olla, että on myös koiria jotka oikeesti tykkäävät näyttelyissä käydä. ONHAN??! Vaikka kuinka teilaisitte minut, tästä seuraavasta lauseesta, mutta varmasti skotti ei kuitenkaan ihan omimillaan näyttelykehässä ole. Sen verran skoteista löytyy ihan muita ominaisuuksiakin. Skotit nauttivat saadessaan tehdä omistajansa kanssa erilaisia asioita ja käyttää päätänsä ja liikkua luonnossa. Agility varmasti on skoteista esimerkiksi hauskaa ja haasteellista. Eiväthän ne sitä muuten tekisikään. Skotti ns. herää eloon ollessaan vapaana ja hajujen jäljillä. Skotilla kun on kuitenkin vielä olemassa pieni ripaus alkukantaisuutta ja riistaviettiä, joten toisaalta ei pidä ihmetellä jos joskus hermo näyttelykoiralta menee…
Hauskaa sinällään, että juuri tuo ns. ärhäkkyys on vedonnut minuun skottia hankkiessa, eli lainaus aiemmasta tekstistäni ” Olin lukenut lapsuudessa kaikki Enid Blytonin Salaisuus kirjat, jossa seikkaili lasten kanssa, todella ärsyttävä, housunlahkeessa roikkuva, ärisevä ja kai vähän äkäinenkin skotti, jonka nimi kirjassa oli NONO. Koiran nimi tosin on joskus on suomennettu myös Busteriksi. Minulle Nono oli kuitenkin se ainoa kirjan oikea skotti, päähenkilö Pullan seuralaisena. En saanut millään tätä kirjan Nonoa mielestäni. Päätin jo pikku tyttönä, että joskus minulla on skotti, jonka nimi on Nono. No, näinkään ei käynyt, mutta skotti jäi kummittelemaan mieleen..”
Palatakseni vielä tuohon artikkelliin. Siinä käytettiin skotista sana NOTKEUS! Tämä viimeistään todistaa sen. että teksti ei kuvaa tätä päivää… valitettavasti.
No, joka tapauksessa skotit ovat kaikki suuria persoonia ja toivotaan, että tuokin juttu joskus päivittyy vastaamaan enemmän todellisuutta ja ihmisten uskomukset rodusta pikku hiljaa muuttuisivat myönteisempään suuntaan.
Mejää…
”Melkein noutaja”
Edelleen… – parhaat kaverit
Pojat kesällä 2011
Vapaalla
Agitreeniä
Nukkumaan menorituaali
JA TÄSSÄ VIELÄ VIDEONA KYSEINEN HERRA LUONNETESTISSÄ!
LINKKI ALLA:
>> http://nonomooreromeo.kuvat.fi/kuvat/Mooren+luonnetestivideo+24.10.2010/
Ei ihan optimaalinen metsässä työskentelevä jälkikoira… vai?!
Oman skottini kanssa olen harrastanut mejää, agilitya ja tokoa. Skotti on siis ihan varteenotettava ja hyvä harrastuskoira, ei pelkkä näyttely- ja seurakoira, vaikka moni skotti on sitä toki myös. Olen nähnyt jo useamman skotin harjoittelemassa mejää ja nämä kaikki ovat olleet yllättävänkin lupaavan oloisia ja oikein hyviä mejäkoiria. Myös agilityssa ja tokossa kilpailee tänä päivänä skotteja ja onpa ulkomailla koiratanssissakin vilahtanut skotti. Ja niin. Koiratanssin PM-mitalisti Salla Haavistolle olen luvannut Mooren harjoittelukaveriksi… 😀
Minulta on joitakin kertoja joku kysynyt joitakin vinkkejä liittyen skottiin ja niiden koulutettavuuteen. Jollakin tavalla aihe kumpuaa aina lopulta sinne skotin itsepäisyyteen ja siihen kuinka koulutettava koira skotti loppujen lopuksi oikein on? Onko se kuinka itsepäinen ja hankala kouluttaa? Vastaukseni on: skotti on kyllä raivostuttavan itsepäinen, mutta myös hyvin koulutettava, jos kouluttajalta eivät ideat ja kekseliäisyys ihan ensimmäisen ongelman tullen lopu.
Skotti on hieman haastavampi kuin jotkut toiset rodut, mutta sen oppivaisuudessa ei ole mitään vikaa. Skotti on erittäin älykäs ja oppii haluamansa asiat jopa erittäin hyvin. Se on vaan niin älykäs, että mitään sen mielestä typerää se ei tee ja makkaranpalan takia toistot eivät sitä kovin pitkälle välttämättä vie. Ohjaajalla onkin haasteena se, että miten saada skotti toimimaan haluamallasi tavalla. Palveluskoirahan se ei ole, joten se ei koskaan toimi sinua miellyttääkseen vaan tekee asioita, jotka sitä itseään miellyttävät.
Parhaimmillaan skotti on silloin kun tehdään töitä yhdessä, eli niin, että skotti tekee töitä itselleen ja huomaakin, että emäntä/isäntä on samasta asiasta äärimmäisen innoissaan. Silloin yhteistyö todella toimii ja tähän kannattaa skotin kanssa pyrkiä koulutettavuudessa. Eli juju on kai siinä, kuinka saada skotti haluamaan joitakin tiettyjä juttuja itse. Kuinka saada se motivoitua tekemään joitakin asioita ja etsiä tähän palkka, joka on sille riittävän kiinnostava. Hirvenjalka oli meillä se SUPER-juttu, mutta huom. korostan sanaa OLI. Nyt KOKONAINEN hirvi on se SUPER ja toistaiseksi meillä onkin mejä nyt mietintämyssyn alla. Harjoitellaan riistarikkaissa maastoissa ja yritetään palata tähän alkuasetelmaan takaisin. Tällä hetkellä käydään taistelua tässä lajissa: Moore vastaan minä. Moore johtaa 6- 0… , Skotilla pitää olla kuitenkin yhtä itsepäinen emäntä/isäntä kuin mitä se itsekin on. Periksi en siis anna. En ainakaan vielä ennen kun olen kaikki konstit kokeillut.
Mitä skotin jaksamiseen tulee, niin meillä ainakin skotti kulkee kevyesti kymmenen kilometrin päivälenkkejä ja lenkkeilee samat lenkit mitä paimenkoirakin. Aina skotti kulkee joukon kärjessä, joten se jaksaa todella hyvin pitkiäkin lenkkejä. Luulen, että kun puhutaan näistä ns. jumittavista skoteista, kyse on enemmänkin pääkaupunkiseudun skoteista, joita vaivaa enemmänkin ehkä se, että kulkeminen ei vaan oikein huvita… Omimillaan skotti onkin juuri metsässä ja pelloilla ja tietysti mieluiten vielä vapaana.
Toko:
Hyvänä puolena skotissa on se, että mikä kerran opitaan, se tehdään aina samalla tavalla, ilman mitään turhaa säätämistä. Esimerkkinä vaikkapa tokossa perusasento. Turhat steppailut ja yletön häslääminen ei kuulu skotin tapoihin. Tuntuu varsin hyvältä vastapainolta olla välillä Mooren kanssa tokossa, jos vertaa vaikkapa perheemme westieen. Westie on kyllä hyvin yritteliäs ja huomattavan innokas, mutta se tarjoaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat asennot ja ennen kuin tämmöinen vähän hitaampi ohjaaja ehtii edes reagoimaan, oikea asento on jo vaihtunut toiseksi ja palkkaus ei onnistu oikeaan aikaan. Sen sijaan skotin kanssa ehtii reagoida hyvin hitaampikin ohjaaaja, kun skotti tekee asiat rauhallisesti. Vapautuskäskyn jälkeen ainakin kaksi skottia jää istumaan paikalleen ja tuijottamaan vähän ylenkatseellisesti ilakoivaa omistajaansa, eikä toisten koirien tapaan kilju,” JEEEE! En ole enää käskyn alla, nyt voin tehdä mitä vaan… ”
Toistoja ei kannata skotin kanssakaan paljoa tehdä, koska skotti kyllästyy hyvin nopeasti jauhamaan samaa. Usein ja lyhyesti- harjoittelu sopii myös skotille hyvin. Myös alustoilla on merkitys. Sadesäällä ei Moore käskystä istu märkään maahan, joten tokokokeeseen skotin kanssa aikovan kannattaa laittaa säänhaltijoille toive kauniista säästä…
Agility:
En tiedä noin yleisesti skotista ja agista, mutta ainakin Moore tuntuu pitävän erityisen paljon hyppäämisestä ja agista lajina. Se hyppää aitoja innolla ja yllättävän lennokkaasti karvat villisti hulmuten. Toisin kun voisi luulla, putki alkuun vähän oudoksutti Moorea, mutta muutaman kerran jälkeen sekin sujui, eikä kepitkään ongelma ole. Agilityssa kilpailee ainakin Suomessa Kielo-skotti ja ulkomailla meidän suuri idoli, monilahjakkuus skotti-Hitchock, joten skotista on kyllä ehdottomasti tähänkin lajiin. Hitchock-videoita kannattaa googlettaa… Varo vaan, jos skotti ei ole vielä valloittanut sydäntäsi, viimeistään näiden videoiden jälkeen se on.
http://www.youtube.com/watch?v=faItkku4gEM&feature=sub
http://www.youtube.com/watch?v=iM70lPBp3-4&feature=feedu
Mejä:
Monesta skotista on mejään siinä missä vaikkapa mäyräkoiristakin. Koiran ollessa pentu, kaikkien mejäharrastusta suunnittelevien, kannattaa totuttaa skotit kulkemaan metsässä ja nimenomaan siellä, missä ei ole polkuja, jotta skoteista ei tule liian mukavuudenhaluisia. Mukavuudenhalun tekee minusta omistaja, ei koira. Koira rakastaa luonnostaan metsässä rymyämistä kunhan se oppii siellä jo pentuna paljon liikkumaan. Eli, mars, pois poluilta ja kivat leikit metsään!
Skotti on fiksu ja sen ongelmanratkaisutaidot ovat suorastaan uskomattomat, kun mitataan skotin henkistä ja fyysistäkin kanttia. Sisusta on turha kai edes mainita. Jokainen skotin omistaja tietää, että sisukkuutta ei skotilta puutu. – Periksi, ei PRKL anneta- asenne on hyvä, vaikkapa mejää ajatellen. Arjesta en sano tässä asiassa mitään. 😉 Jos tulee este, jonka yli tai ali skotti ei pääse (kaatunut suuri puu, ryteikkö), se osaa etsiä hienosti paikan, josta pääsee parhaiten yli tai ali, säilyttäen kuitenkin koko ajan annetun työtehtävän mielessään. Suuret ojatkaan eivät tuota skotille metsässä ongelmaa. Täytyy vaan löytää se kapein kohta, josta ojan ylitys tapahtuu parhaiten ja hyppykykykin on kovan paikan tullen ihan kiitettävää luokkaa.
Mejän voittajaluokassa on katkokulma, jossa veretys katkeaa. Esim. aika moni noutaja ja vaikkapa meidän toinen koira (Romeo) lenkittää kauniisti aluetta rengastamalla, joka on toki se mitä mejässä toivotaankin jälkikoiralta, mutta skotti selvittää asian puolet nopeammin. Kuinkas muuten kuin jäljentekijöiden saappaiden jälkiä pitkin. Miksi mennä vaikeimman kautta, kun helpommallakin pääsee?- tuumii siis skotti, eikä viitsi tähän tuhlata aikaa kuten ”pöllömmät” lajitoverinsa.
Skotti ei kaipaa ohjaajalta tukea, kunhan homma on sille alkuun selvä. Ohjaajan kehut korkeintaan monasti hämmentävät sitä ja Mooren kanssa opin pian pitämään suuni kiinni. Moore kun mulkaisi minua murhaavasti muutaman kerran kehuttuani sitä kesken jäljen ja lähes sekosi hyvässä jäljestämisrytmissään. Vie sie, mie vikisen -tyyli tuntui meille sopivammalta. Moore sai näyttää mistä on skotit tehty ja aika pollealta se näyttikin, kun kaadolla yhdessä hirvensorkkaa sitten ihailtiin. Silloin sai jo vähän kehuakin.
Mejätuomari sanoi viime kokeessa, että koiralle on yleensä sitä hauskempaa jäljellä, mitä vähemmän se saa pisteitä. Jostakin kumman syystä mieleeni tuli heti Moore ja muutama koe jonkin aikaa sitten. Näissä kokeissa Moorella kun on ollut ihan uskomattoman mukavaa, vaikka hirvensorkalle ei suorinta reittiä tuolloin tultukaan. Samaa ei voi aina sanoa minusta, mutta eikös koiraharrastus tulisi olla juuri koirasta äärimmäisen hauskaa ja rentouttavaa. Tämä tavoite on ainakin meillä saavutettu monin kerroin.
Harrastakaa skottejenne kanssa. Viekää ne ainakin kerran elämänsä aikana verijäljelle, vaikka ette kokeisiin koskaan menisikään. Se on koirille niin suuri elämys, jonka toivon mahdollisimman monen koiran kokevan, rodusta riippumatta.
Skotti on kiva harrastuskoira ja takaan sen, että skotin kanssa harrastaminen ei ole ainakaan koskaan tylsää. Pilkettä silmäkulmaan siis ja baanalle!
Mitä löytyykään karvojen alta? – Tällä turkilla on jo hyvä lähteä metsäänkin…
Bodari?
Ruokailun merkitys on skotin pennun kanssa A ja O. Eli ruokaa on annettava paljon ja usein, näin meitä valistettiin kun olimme tuoreita skotlanninterrierin omistajia. ”Koira on silloin sopivassa kunnossa kun kaikki vieraat sanovat, että koira näyttää lihavalta.” Ruokaa tuputettiin jatkuvasti, mutta heti alusta oli selvää, että Moore oli hyvin nirso. Lopulta huomasin olevani kontalla lattialla vetinen ja raaka lihapulla pyöritettynä kädessä kauniin muotoiseksi palloksi ja maanittelemassa Moorea; ”Tui, tui, tule mamin luo…” Mitäs jos koira ei kuitenkaan syö? Moore ei syönyt, vaikka nappulaa pidettiin se viisi minuuttia sen edessä aamuin illoin lähes kaksi viikkoa. Lauman muut koirat saivat rauhassa tyhjentää Moorenkin kupin. Moore siirtyi syrjään tehden tilaa toisille. – Syököön se, kenellä nälkä on… Moore syö elääkseen, eikä elä syödäkseen. Näin on ollut jo kohta viisi vuotta ja näin elämä jatkukoon. Moore on valinnut sporttisemman ulkomuodon, joka onkin sopinut sille paremmin jo harrastustakin silmällä pitäen. Toki näyttelykoira olisi minullekin kelvannut bodari vartalolla, mutta kuitenkin lähempänä sydäntäni on se entisajan koirakirjojen skotti, jolla on valitettavasti enää vähän tekemistä tämän päivän skotlanninterrierin kanssa…
Linkki kirjaan >> http://www.archive.org/stream/dogsofallnations00masorich#page/30/mode/2up
Muutenkin kirjaa selaillessa tulee surullinen oli siitä miten ihminen on koiria jalostanut. Entisajan koirat näyttävät terveemmiltä ja enemmän koiran näköisiltä kun mitä ne tänä päivänä ovat. Lyhytkuonoisuus, hengitysvaikeudet, luisut lantiot ja kaikki muu… Ihmisen aikaansaannosta.
Kasvattaja sanoi, että ”skotissa on vaan sitä jotakin…”. Mietin kovasti, että mitä hän tarkoitti kun katsoin australian pussiahmaa muistuttavaa hullua koiraa, joka kovasti muristen yritti kaivaa naulaa irti seinälistasta. Lapset olivat paenneet sängyilleen ja huusivat sieltä palveluksiaan koska lattialla ei voinut liikkua. Järkyttävää oli se, että poikani oli kuumeessa ja lääkkeet lääkekaapissa, koira lattialla ja aikuiset töissä… Pojan piti vaan yrittää selvitä niin pitkään, että me vanhemmat tulimme kotiin. Järkyttävä lapsuustrauma jäi siis hänellekin elämästä meidän perheessä. Poika sanoo muistavansa tämän aina. Tänä päivänä nämä kaksi ovat parhaimmat ystävät, joten Moore on saanut anteeksi.
Skoteilla on kummallisuuksia ja omituisia juttuja. Niiden sanotaan olevan älykkäitä ja suuria persoonia. Kokemusta ei ole kun yhdestä skotista, mutta silläkin on roppakaupalla omituisia tapoja. Se saattaa katsella ikkunasta useita minuutteja ulos vaikka ulkona ei mitään liikettä tai tapahtumaa olisikaan. Ihan kun se vaan miettisi jotakin. Olen nähnyt kissojen tekevän näin, mutta muut tuntemani koirat eivät tätä harrasta. En reagoi sinuun mitenkään päivät- saivat minut alkuun jopa surulliseksi. Nyt olen hyväksynyt ne osana Moorea. Eli kolmesta koirasta vastassa on kaksi iloista koiraa, kolmas ei ole näkevinäänkään… Ehkä kaksi-kolme kertaa vuodessa Moore tulee ovelle vastaan ja olen näistä päivistä niin otettu, että ihan hävettää myöntää. Tervehdimme kuitenkin toisiamme näin aina kun tulen töistä, minä huudan matalalla äänellä; ”MOIII MOOORE!” ja se vastaa minulle muristen ”MOURRR!” . Ehkä tämä on siitä vaan miehekkäämpi tapa tervehtiä kun mikään koiramainen mielistely ja sopii Moorelle paremmin. Moore myös pyydystää kärpäsiä. Ei siinä sinällään mitään, mutta voitte ehkä kuvitella miltä tuntuu kun nukkuu ja kymmenen kiloa painava koira hyppää vauhdilla mahan päälle kärpästä pyydystäessään. Voin sanoa, että ei tunnu ollenkaan hyvältä. Vapaapäivinä nukunkin nykyisin aina vaan kyljellään, ihan kaiken varalta.
On se kaikkinensa aika erikoinen tapaus jos muihin koiriin vertaa. Vaikka vertailu onkin aika hölmöä. Mitkään säännöt ja lainalaisuudet kun eivät oikein Mooren kanssa pidä. Koiria ei saisi inhimillistää ja itse seison tämän ajatuksen takana ja vaahtoan tästä kovaan ääneen holskupiireissa, mutta Mooren kanssa olen loppujen lopuksi jo koko pelin menettänyt. Myönnän puhuvani sille kuten ihmisille ja antavani helposti asioissa periksi. Joskus se on vaan niin kivan näköinen kun se hyppää sänkyyn ja asettelee itsensä mahani päälle, ottaa asennon ja alkaa kissamaisella kielellään nuolla nenääni. Siitä tulee jotenkin pakostakin hyvälle tuulelle. Tiedän, että se rakastaa kaikkia suolaista ja joskus sujautan sille muutaman sipsin, mitä en koskaan aiemmin ole koirilleni antanut. On kiva kuunnella sitä rousketta mitä sipsi sen suussa pitää. Viisi sipsiä on ihan maksimi, joten älkäätte alkako vaahtoamaan siitä, että olen huono koiran omistaja.
Iltamejäkokeessa meidän matkailuauto valoineen sai toimia koepaikan konttorina. Tuomari meni sihteerin kanssa sinne kirjoittamaan tuomarikertomustaan ja koearvosteluja. Autossa oli myös Moore. Kysyin heidän tullessa autosta, ”Mitenkäs teillä meni siellä Mooren kanssa?” – ”Hyvin…” he sanoivat, ”… paitsi että Moore istui keskellä auton kapeata käytävää, eikä suostunut millään väistämään, joten sen ohittaminen oli vähän hankalaa”. He olivat sitten työntäneet koiraa takapuolesta eteenpäin, jotta se olisi vähän siirtynyt edestä. Turha luulo. Siinä se istui keskellä käytävää kuin tatti…
No, sellaisia nuo taitavat olla… nuo skotit.
Moore Monituinen 