Moore jäljellä!

Yhtenä päivänä modasin vanhoja mejämerkkejä hakukäyttöön. En kiinnittänyt ensin mitään huomiota ympärillä pyörivään Mooreen, kunnes sen jatkuva jalkoihin puskeminen ja töniminen sai katsomaan sitä vähän tarkemmin. Ihan kuin se yrittäisi kertoa minulle jotakin. Se nuuski häntä heiluen vanhoja mejässä käyttämiäni kreppinauhoja ja pyykkipoikia. Lopulta se istui ja jäi tuijottamaan minua silmiin. Sydämeni särkyi ihan täysin sillä hetkellä. Kysyin siltä, tuovatko nämä muistoja sinun mieleesi? Haluaisitko sinäkin vielä harrastaa? Vastauksena oli taas iloista puskemista ja tietäväistä tuijotusta. Mooren teki siis vielä mieli mejään! Lupasin sille siltä istumalta, että pääset vielä.

Piti siis ryhtyä pikaisesti tuumasta toimeen. Hankkia sorkka ja käydä ostamassa verta. Pakattiin kaikki tarvittava mukaan kesän ensimmäiselle mökkireissulle. Jälki tehtiin ja kun jälki sitten oli vedetty ja verisieni oli pussissa, annoin tapani mukaan Mooren kurkistaa ja haistella pussiin. Tästäkös Moore innostui ja nuortui ihan silmissä! Toisiakin koiria pussin sisältö luonnollisesti kiinnosti, mutta KUKAAN ei saanut pussia haistella! Pussissa kun oli Mooren suuri Salaisuus! Tämän jälkeen piti nukkua vielä yksi yö. Tiedä sitten mistä pappa uneksi, jos nyt sitten edes nukkui ollenkaan…

Seuraavana päivänä päästiin jäljelle! Voitte vaan uskoa miten pappa oli täpinöissään ja nuortui heti vähintään viisi vuotta! Ihan samat veikeät kuviot sieltä taas tuli esiin. Riista saa edelleen vipinää ja hännän tärinää, mutta kyllä sitä osaamistakin on. Oli vaan niin ihanaa katsoa ja kulkea perässä. Ei tarvinnut jarruttaa kädet ruvella takakenossa seisten, kuten ”erään” toisen koiran kanssa… Pappa ei ole ainakaan millään tavalla dementoitunut. Kaato löytyi niin hienosti ja se otettiin asianmukaisesti haltuun. Sorkka jo jonkin verran haiskahti, joten tavoistani poiketen en antanut Mooren sitä syödä tai nuoleskella enempää, joka olisi tietenkin ollut koiralle se paras palkka.

Aika kivoja muistoja nousi mieleen. Mun ensimmäinen jäljestämisvalio, Terriereiden mejämestarihopeamitalisti, moninkertainen vuoden mejäskotti, kaikkiaan niin loistava mejäkoira ja samalla se mun ihan ensimmäinen harrastuskoirani. Kuinkahan moni onkaan aloittanut tavoitteellisen kisauran skotlanninterrierillä?! 😅 Onhan mejä ihan mahtava laji ja sitä yhteishenkeä ja leppoisaa mejätunnelmaa mikä mejässä vallitsi, ei kyllä muualta ole niin mukavana löytynyt. Tämä teki kyllä hyvää meille molemmille!

Moore kaadolla

Moore tietää, että kohta päästään hommiin!

Tässä ollaan menossa mökille

Mökin rappusilla

Iltalenkillä mökkitiellä. Lähellä on liikkunut karhu, joten mua vähä jänskätti…

Advertisement

Kesä!

Kesä on tullut Mooren inhoamine kärpäsineen ja sen myötä uusia muutoksia Moorenkin elämään. Meillä sattui kotona kevään aikana iso putkivuoto ja sen myötä tuli suurehko kosteusvaurio, joten jouduimme muuttamaan kotoa useammaksi kuukaudeksi pois putkiremontin ja kuivaustöiden alta. Onni onnettomuudessa oli se, että löysimme mukavan ja koiraystävällisen omakotitalon järven rannalta, jossa nyt asumme.

Moorelle muutto on ollut koirista helpoin ja se onkin kotiutunut uuteen paikkaan erinomaisesti. Mooren koti on näemmä siellä missä on hyvää ruokaa (lue=ruokapöytä, jossa kerjätä) ja oma perhe. Täällä vielä extra bonuksena läheltä löytyy riistankin hajuja, eikä hihnalenkkejä juuri harrasteta. Koirat saavat olla paljon vapaana. 🙂

Lähellä uutta kesäkotiamme on myös hiekkakuopat, jossa koirat ovat käyneet juoksemassa.

Moore sai kutsun Skotlanniterrierikerholta Terriereiden mejämestaruukokeeseen ensi viikonlopuksi Savitaipaleelle, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Moore lähtee sinne edustamaan rotuansa, eli skotteja. Moore on yhä ainoa skotti, joka kisaa mejän voittajaluokassa ja on myös Suomen Jäljestämisvalio. Uusia skotteja on tullut, ja koko ajan tulossa lajiin, joten olemme kyllä Mooren kanssa heistä erittäin ylpeitä.

Mejää ei olla viime aikoina treenattu, mutta viimeinen riistatreeni viime syksynä meni erinomaisesti, joten luotan Mooren osaamiseen 100 prosenttisesti. Koe tulee olemaan  Mooren viimeinen mejäkoe, joten toivotaan, että sillä on siellä mahdollisimman mukavaa. 🙂

Se repii pelihousunsa…

… kun tietää, että päästään ”ukkometälle”. Moore on jatkanut hakua koko syksyn ja into on koko ajan aina vaan lisääntynyt. Herkut jää usein syömättä. Juokseminen ja maalimiesten löytyminen riittää palkaksi ja motivoi Moorea.

Viettiä Moorella on jopa hämmästyttävän paljon. Treenien vetäjä kehui, että Moorella on viettiä toiseksi eniten meidän hakuporukan koirista ja muut koirat ovat kuitenkin kaikki pk-koiria.  Eikä muut koirat missään tapauksessa huonoja ole. 

Tänään meno näytti tältä hakutreeneissä…

Hakutreeneissä

Moore on viime aikoina ollut loukkaantunut minuun syvästi, koska se on joutunut jäämään välillä kotiin, kun olen lähtenyt pitkäjalkaisen Romeon kanssa metsään. Moore ei ymmärrä sitä, että välillä on näitä harmillisia ”paakkukelejä”, eli -1 asteen pakkasia. Tässä lämpötilassa lumi takertuu Mooreen ja loppumatka lenkeistä on yhtä tuskaa jäisiä lumipaakkuja karvoista irrotellessa.

Hyvä keino on hakata karvoihin tarttunut jääpallo ensin kepillä kahtia ja sitten sormin murtaa sitä pienemmäksi. Toisin kun voisi luulla, lumipaakut ovat jäisiä, (miten ne voivatkaan jäätyä niin nopeasti?!) todella kovia ja niiden irrotukseen vaaditaan hyvää tekniikkaa, jotta paakkujen irrotus ei olisi koiralle yhtä kärsimystä. Joskus näillä keleillä ja varsinkin pitkiltä lenkeiltä, Mooren on jäätävä kotiin, koska lenkkelily on vaan niin hankalaa runsaan ja tarttuvan lumen takia.

Hyvitykseksi mm. tästä, (älkää edes kysy mistä muusta) otin Mooren mukaan talvisiin hakutreeneihin. Pitkä aika olikin edellisestä hakukerrasta runsaan lumen takia ja alkuun Moore olikin vähän hämillään, että mitäs tämä nyt olikaan. Alun pyörähdysten jälkeen, Moore kuitenkin lähti maalimiehelle, jonka löysi hienosti hankalista keliolosuhteista huolimatta. Treenikaverit sanoivat, että Mooren hännän asennosta huomasi, milloin Moore sai ilmavainun ihmisestä… ja Moore on kuulemma muutenkin aivan mainio.

Mooren tehtävä treeneissä oli myös näyttää hyvää aikuisen koiran mallia pikkuiselle hollanninpaimenkoiran pennulle, joka ei ole nähnyt vielä paljon vieraita koiria. Moore hoiti tehtävän tyylikkäästi, kuten osasin siltä sitä odottaakin. Kun on nähnyt Mooren, on sitäpaitsi nähnyt kaikki.  😉

Ilmaisu?

Viikolla otettiin Mooren kanssa hakua. Maalimies tarjosi kepin Mooren suuhun ja keppi suussa Moore lähti juoksemaan keskilinjaa kohti, mutta ilman keppiä tuli sitten kuitenkin perille.  Alamme pikku hiljaa miettimään tuota haun rullailmaisua Romeolle, niin täytyy se siinä sivussa yrittää opettaa sitä Moorellekin. Tuntuu kuitenkin vaivatta oppivan samat asiat kun Romeokin.

Eihän tuosta hakuilusta lajina voi Mooren kanssa koskaan mitään ihmeempää tulla. Sen verran noita ihmisten laatimia sääntöjä on tiellä. Kokeisiin Moore ei koskaan voisi mennä (siltä puuttuu tarvittavat pk-oikeudet) ja toisekseen se ei selviäisi BH-kokeen pitkistä seuraamiskaavioista, koska sitä ei huvita noin pitkään kulkea ihmisen rinnalla. Sen verran utelias olen kuitenkin sen oppimisen suhteen, että rullailmaisun yritän sille opettaa. Jääköön sitten tämä yhteiskunta vaille yhtä todellista hakukoiraa.

Hakua

Marraskuussa, tai oikeastaan koko syksy, ollaan hakuiltu paljon. Moore kävi myös hollanninpaimenkoirien hakutreeneissä treenaamassa. Pääsi ensimmäistä kertaa harjoituksissa vieraallle maalimiehelle. Lähti vauhdikkaasti ”ukko”-käskyllä kadoten peitteiseen maastoon. Jossain puolivälissä nuuskutteli vähän maan hajuja, mutta muisti sitten nopeasti tehtävänsä ja sukelsi metsään etsimään ukkoa. Hetken päästä kuului maalimiehen iloinen kehu ja homma oli hienosti hoidettu.

Mejässä ongelma, eli riistan jäljille lähteminen, ei onneksi ole nostanut hakuilessa päätään, eikä Moore välittänyt muidenkaan alueella sitä ennen liikkuneiden koirien hajuista. Työmotivaatio hakuun on Moorella äärimmäisen korkea, kun tehtävä on annettu. Aivan huippu hieno homma! 🙂 Samalla tavalla Moore haussa toimii, kuten esim. isot paimenkoiratkin. Tuulta ja sen suuntaa hyväksi käyttäen. Kai se luulee olevansa vähintäänkin saksanpaimenkoira. Mitenhän sille saisi vielä ne pk-oikeudet?

Hyvä jäljestys…

Moorella meni mejäharjoitukset vallan hienosti. Makaukset merkkasi, kulmat tarkasti ja kaato haltuun, eikä hukkia tullut. Tällä hyvällä jäljestyksellään Moore olisi saanut ehdottomasti ykköstuloksen. 

Harmittaa vähän se, ettei tullut sitä enää kokeeseen ilmoitettua ennen koekauden päätöstä. Riistaa oli tänäänkin, mutta se ei Moorea häirinnyt, eikä saanut missään vaiheessa yliotetta verijäljestä. Niin hienoa! Hyvä Moore!  Videon lopussa mejäilee myös Nono-westie.

Kamera pomppi jossakin kohtaa suhteellisen pahasti, joten piti pätkiä videota. Harmi, koska jälki oli kaikkinensa niin hyvä.

Kesän jälkeen

Kesä oli ja meni. Paljon tehtiin kaikkea mukavaa mökkeilyn ja tietenkin koiraharrastusten parissa. Mooresta löytyi ihan uusiakin puolia harrastusrintamalla… meinaan agin parissa.

Muutama mejäkoe oli kesällä, ja ne menivät ”maksettuina harjoituksina”, joten päätin vetää Mooren toistaiseksi pois kokeista, harmi sinällään. Verijälki kiinnostaa sataprosenttisesti aina niin kauan kunnes vastaan tulee jotakin vieläkin mielenkiintoisempaa. Riistapolut ja niiden hajut houkuttavat nyt liikaa. Jäljestys on muuten lähes täydellistä katkon ym. osalta. Jos Sir Moore vaan malttaisi pysyä jäljellä. Pääsääntöisesti se niin tekeekin tehden todella tyylipuhdasta ja hienoa jäljestystä. Jälki on kuitenkin 1300 metriä pitkä ja siihen matkaan mahtuu paljon houkutuksia. Muutaman kerran Moore aina jossakin kohtaa lähtee tarkastamaan jotakin hajua ja ottaa tästä hukan.  Jokainen tuomarin antama ”hukka” alentaa aina palkintosijaa, joten nollatuloksilla kesä on menty.

Aika näyttää vieläkö me palataan ”huipulle”, vai jääkö mejä vaan meidän hauskaksi yhteiseksi harrastukseksi. Toisaalta kun kaapin päällä koreilee jo Mooren FI JVA pokaali, tätä ei jaksa edes enää niin kuoleman vakavasti ottaa. Toisaalta iän puolesta Moore olisi nyt parhaassa iässä mejää ajatellen ja monet samaan aikaan aloittaneet hyvät mejäkoirat ovat vasta nyt varsinaisesti huipulla tehden tasaisen hyvää tulosta. Moorea kun kaipaa moni takaisin mejäympyröihin. Eikä pelkästään kisamaskotin rooliin.

Harjoitukset jatkuvat vielä syksyllä ja tarkoitus on ollut puuttua näihin harharetkiin, mutta… Moorella on niin mukavaa ja jännittävää juuri silloin. Tiukka puuttuminen aiheuttavat myös helpsoti sen, että hommasta katoaa koiralta myös se homman tärkein juttu eli ILO. Ja miten se taas menikään. Toistan itseäni. Skotit tekevät vaan sitä mistä ne tykkäävät. Pakko sanoa, että tässä tulee vastaan myös tuo skotin jääräpäisyys ja koulutettavuus: ”MINÄ MENEN SINNE MINNE MINÄ HALUAN” -asenne. Tai sitten en vaan osaa kouluttaa tuota ongelmaa oikealla tavalla pois. Helppohan noiden toisten on sanoa ja antaa neuvoja lapukoittensa kanssa. Niillä kun ei ole skotteja. 😀

Jotakin helppoja ja mukavia motivoinitjälkiä kokeilen myös, jossakin ”ei niin riistarikkaassa”- maastossa.

Henga-agissa käytiin kokeilemassa taas kesän aikana esteitä. Kesän ja agin loputtua tuli vahva tunne siitä, että ensi kesanä viimeistään mennään Mooren kanssa ihan kunnon agikurssille. Intoa ja vauhtia riittää ihan yllättävästikin lajiin ja nyt kun putkikin sujuu vauhdikkaasti, niin mikä ettei tämä voisi olla myös Mooren laji. Mitä sitten vaikka pituus-este onkin Mooren mielestä tarkoitettu kiipeiltäväksi esteeksi ja töminä käy kun Moore teputtaa esteen yli… Jotenkin se ei miellä edes hyppy-käskyllä sitä, että tämä este kuuluu hypätä. Mukavaa harjoitella agia, sekä ison, että pienen koiran ja kahden niin erilaisen koiran kanssa.

Skotin kanssa agi on kyllä ihan äärimmäisen hauskaa. 🙂

On se niin pätevä… ;)

Mejää…

”Melkein noutaja”

Edelleen… – parhaat kaverit

Pojat kesällä 2011

Vapaalla

Agitreeniä

Nukkumaan menorituaali

JA TÄSSÄ VIELÄ VIDEONA KYSEINEN HERRA LUONNETESTISSÄ! 

LINKKI ALLA:

>> http://nonomooreromeo.kuvat.fi/kuvat/Mooren+luonnetestivideo+24.10.2010/

Karvojen alla – harrastuskaveri

Ei ihan optimaalinen metsässä työskentelevä jälkikoira… vai?!

Oman skottini kanssa olen harrastanut mejää, agilitya ja tokoa. Skotti on siis ihan varteenotettava ja hyvä harrastuskoira, ei pelkkä näyttely- ja seurakoira, vaikka moni skotti on sitä toki myös. Olen nähnyt jo useamman skotin harjoittelemassa mejää ja nämä kaikki ovat olleet yllättävänkin lupaavan oloisia ja oikein hyviä mejäkoiria. Myös agilityssa ja tokossa kilpailee tänä päivänä skotteja ja onpa ulkomailla koiratanssissakin vilahtanut skotti. Ja niin. Koiratanssin PM-mitalisti Salla Haavistolle olen luvannut Mooren harjoittelukaveriksi… 😀

Minulta on joitakin kertoja joku kysynyt joitakin vinkkejä liittyen skottiin ja niiden koulutettavuuteen. Jollakin tavalla aihe kumpuaa aina lopulta sinne skotin itsepäisyyteen ja siihen kuinka koulutettava koira skotti loppujen lopuksi oikein on? Onko se kuinka itsepäinen ja hankala kouluttaa?  Vastaukseni on: skotti on kyllä raivostuttavan itsepäinen, mutta myös hyvin koulutettava, jos kouluttajalta eivät ideat ja kekseliäisyys ihan ensimmäisen ongelman tullen lopu.

Skotti on hieman haastavampi kuin jotkut toiset rodut, mutta sen oppivaisuudessa ei ole mitään vikaa. Skotti on erittäin älykäs ja oppii haluamansa asiat jopa erittäin hyvin. Se on vaan niin älykäs, että mitään sen mielestä typerää se ei tee ja makkaranpalan takia toistot eivät sitä kovin pitkälle välttämättä vie. Ohjaajalla onkin haasteena se, että miten saada skotti toimimaan haluamallasi tavalla. Palveluskoirahan se ei ole, joten se ei koskaan toimi sinua miellyttääkseen vaan tekee asioita, jotka sitä itseään miellyttävät.

Parhaimmillaan skotti on silloin kun tehdään töitä yhdessä, eli niin, että skotti tekee töitä itselleen ja huomaakin, että emäntä/isäntä on samasta asiasta äärimmäisen innoissaan. Silloin yhteistyö todella toimii ja tähän kannattaa skotin kanssa pyrkiä koulutettavuudessa. Eli juju on kai siinä, kuinka saada skotti haluamaan joitakin tiettyjä juttuja itse. Kuinka saada se motivoitua tekemään joitakin asioita ja etsiä tähän palkka, joka on sille riittävän kiinnostava. Hirvenjalka oli meillä se SUPER-juttu, mutta huom. korostan sanaa OLI. Nyt KOKONAINEN hirvi on se SUPER ja toistaiseksi meillä onkin mejä nyt mietintämyssyn alla. Harjoitellaan riistarikkaissa maastoissa ja yritetään palata tähän alkuasetelmaan takaisin. Tällä hetkellä käydään taistelua tässä lajissa: Moore vastaan minä.  Moore johtaa 6- 0… , Skotilla pitää olla kuitenkin yhtä itsepäinen emäntä/isäntä kuin mitä se itsekin on. Periksi en siis anna. En ainakaan vielä ennen kun olen kaikki konstit kokeillut.

Mitä skotin jaksamiseen tulee, niin meillä ainakin skotti kulkee kevyesti kymmenen kilometrin päivälenkkejä ja lenkkeilee samat lenkit mitä paimenkoirakin. Aina skotti kulkee joukon kärjessä, joten se jaksaa todella hyvin pitkiäkin lenkkejä. Luulen, että kun puhutaan näistä ns. jumittavista skoteista, kyse on enemmänkin pääkaupunkiseudun skoteista, joita vaivaa enemmänkin ehkä se, että kulkeminen ei vaan oikein huvita… Omimillaan skotti onkin juuri metsässä ja pelloilla ja tietysti mieluiten vielä vapaana.

Toko:

Hyvänä puolena skotissa on se, että mikä kerran opitaan, se tehdään aina samalla tavalla, ilman mitään turhaa säätämistä. Esimerkkinä vaikkapa tokossa perusasento. Turhat steppailut ja yletön häslääminen ei kuulu skotin tapoihin. Tuntuu varsin hyvältä vastapainolta olla välillä Mooren kanssa tokossa, jos vertaa vaikkapa perheemme westieen. Westie on kyllä hyvin yritteliäs ja huomattavan innokas, mutta se tarjoaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat asennot ja ennen kuin tämmöinen vähän hitaampi ohjaaja ehtii edes reagoimaan, oikea asento on jo vaihtunut toiseksi ja palkkaus ei onnistu oikeaan aikaan. Sen sijaan skotin kanssa ehtii reagoida hyvin hitaampikin ohjaaaja, kun skotti tekee asiat rauhallisesti. Vapautuskäskyn jälkeen ainakin kaksi skottia jää istumaan paikalleen ja tuijottamaan vähän ylenkatseellisesti ilakoivaa omistajaansa, eikä toisten koirien tapaan kilju,” JEEEE! En ole enää käskyn alla, nyt voin tehdä mitä vaan…  ”

Toistoja ei kannata skotin kanssakaan paljoa tehdä, koska skotti kyllästyy hyvin nopeasti  jauhamaan samaa. Usein ja lyhyesti- harjoittelu sopii myös skotille hyvin. Myös alustoilla on merkitys. Sadesäällä ei Moore käskystä istu märkään maahan, joten tokokokeeseen skotin kanssa aikovan kannattaa laittaa säänhaltijoille toive kauniista säästä…

Agility:

En tiedä noin yleisesti skotista ja agista, mutta ainakin Moore tuntuu pitävän erityisen paljon hyppäämisestä ja agista lajina. Se hyppää aitoja innolla ja yllättävän lennokkaasti karvat villisti hulmuten. Toisin kun voisi luulla, putki alkuun vähän oudoksutti Moorea, mutta muutaman kerran jälkeen sekin sujui, eikä kepitkään ongelma ole. Agilityssa kilpailee ainakin Suomessa Kielo-skotti ja ulkomailla meidän suuri idoli, monilahjakkuus skotti-Hitchock, joten skotista on kyllä ehdottomasti tähänkin lajiin. Hitchock-videoita kannattaa googlettaa… Varo vaan, jos skotti ei ole vielä valloittanut sydäntäsi, viimeistään näiden videoiden jälkeen se on.

http://www.youtube.com/watch?v=faItkku4gEM&feature=sub

http://www.youtube.com/watch?v=iM70lPBp3-4&feature=feedu

Mejä:

Monesta skotista on mejään siinä missä vaikkapa mäyräkoiristakin. Koiran ollessa pentu, kaikkien mejäharrastusta suunnittelevien, kannattaa totuttaa skotit kulkemaan metsässä ja nimenomaan siellä, missä ei ole polkuja, jotta skoteista ei tule liian mukavuudenhaluisia. Mukavuudenhalun tekee minusta omistaja, ei koira. Koira rakastaa luonnostaan metsässä rymyämistä kunhan se oppii siellä jo pentuna paljon liikkumaan. Eli, mars, pois poluilta ja kivat leikit metsään!

Skotti on fiksu ja sen ongelmanratkaisutaidot ovat suorastaan uskomattomat, kun mitataan skotin henkistä ja fyysistäkin kanttia. Sisusta on turha kai edes mainita. Jokainen skotin omistaja tietää, että sisukkuutta ei skotilta puutu. – Periksi, ei PRKL anneta- asenne on hyvä, vaikkapa mejää ajatellen. Arjesta en sano tässä asiassa mitään. 😉 Jos tulee este, jonka yli tai ali skotti ei pääse (kaatunut suuri puu, ryteikkö), se osaa etsiä hienosti paikan, josta pääsee parhaiten yli tai ali, säilyttäen kuitenkin koko ajan annetun työtehtävän mielessään. Suuret ojatkaan eivät tuota skotille metsässä ongelmaa. Täytyy vaan löytää se kapein kohta, josta ojan ylitys tapahtuu parhaiten ja hyppykykykin on kovan paikan tullen ihan kiitettävää luokkaa.

Mejän voittajaluokassa on katkokulma, jossa veretys katkeaa. Esim. aika moni noutaja ja vaikkapa meidän toinen koira (Romeo) lenkittää kauniisti aluetta rengastamalla, joka on toki se mitä mejässä toivotaankin jälkikoiralta, mutta skotti selvittää asian puolet nopeammin. Kuinkas muuten kuin jäljentekijöiden saappaiden jälkiä pitkin. Miksi mennä vaikeimman kautta, kun helpommallakin pääsee?-  tuumii siis skotti, eikä viitsi tähän tuhlata aikaa kuten ”pöllömmät” lajitoverinsa.

Skotti ei kaipaa ohjaajalta tukea, kunhan homma on sille alkuun selvä. Ohjaajan kehut korkeintaan monasti hämmentävät sitä ja Mooren kanssa opin pian pitämään suuni kiinni. Moore kun mulkaisi minua murhaavasti muutaman kerran kehuttuani sitä kesken jäljen ja lähes sekosi hyvässä jäljestämisrytmissään. Vie sie, mie vikisen -tyyli tuntui meille sopivammalta. Moore sai näyttää mistä on skotit tehty ja aika pollealta se näyttikin, kun kaadolla yhdessä hirvensorkkaa sitten ihailtiin. Silloin sai jo vähän kehuakin.

Mejätuomari sanoi viime kokeessa, että koiralle on yleensä sitä hauskempaa jäljellä, mitä vähemmän se saa pisteitä. Jostakin kumman syystä mieleeni tuli heti Moore ja muutama koe jonkin aikaa sitten. Näissä kokeissa Moorella kun on ollut ihan uskomattoman mukavaa, vaikka hirvensorkalle ei suorinta reittiä tuolloin tultukaan. Samaa ei voi aina sanoa minusta, mutta eikös koiraharrastus tulisi olla juuri koirasta äärimmäisen hauskaa ja rentouttavaa. Tämä tavoite on ainakin meillä saavutettu monin kerroin.

Harrastakaa skottejenne kanssa. Viekää ne ainakin kerran elämänsä aikana verijäljelle, vaikka ette kokeisiin koskaan menisikään. Se on koirille niin suuri elämys, jonka toivon mahdollisimman monen koiran kokevan, rodusta riippumatta.

Skotti on kiva harrastuskoira ja takaan sen, että skotin kanssa harrastaminen ei ole ainakaan koskaan tylsää. Pilkettä silmäkulmaan siis ja baanalle!

Mitä löytyykään karvojen alta? – Tällä turkilla on jo hyvä lähteä metsäänkin…