Jokainen tarina päättyy aikanaan

Monta kertaa olen ollut aikeissa kirjoittaa tänne jotain, joka päättää Mooren hienon tarinan… Joka kerta kun olen yrittänyt aloittaa kirjoittamisen, kurkkua alkaa puristamaan ja suru ahdistaa, eikä kirjoittamisesta tule mitään. Moore ansaitsee kuitenkin tulla kuulluksi vielä kerran.

Mooren viimeisiin aikoihin on yhä raskasta palata. Aina synkimpänä hetkenä mietin yhä, että olisiko ollut vielä joku kivi kääntämättä, mutta järki sanoo, että oli päästettävä irti. Mooren ei ollut enää hyvä olla.

Sanotaan, että aika ennen koiran lopetusta on se kaikkein raskain vaihe koirasta luovuttaessa. Koiran ollessa poissa, pahin hetki on silloin takana ja surutyö voi alkaa. Olen tästä samaa mieltä, vaikka Moorea on yhä järjetön ikävä. Päätöksen teko ja Mooren lopetusajan varaaminen oli yksi elämäni raskaimpia asioita. Tuntui, kun sydän olisi revitty rinnasta. Kaikki yhteiset muistot ja -hetket vilisivät silmissä. Olo oli monelta osin hyvin epätodellinen. Mooren viimeinen päivä jää ikuisesti mieleen. Vein Mooren vielä kerran lähimetsään. Moore ei kuitenkaan halunnut enää kävellä, vaan se seisoskeli paikallaan. Seisoi ja katseli minua. Otin siitä muistoksi kuvia ja videoita, jotta en koskaan unohtaisi sitä… ja itkin. Videot ovat edelleen katsomatta. Kuvissa näen koiran, jonka katse on jossain kaukaisuudessa. Mooremainen, tuttu, ilkikurinen pilke puuttui katseesta. En tiedä miten paljon koira lopulta vaistoaa ja ymmärtää asioita. Moore oli aina jopa pelottavan älykäs. Tiesikö Moore, että sen aika oli tullut? Viimeinen poseeraus, viimeiset yhteiset hetket. Kotona annoin Moorelle vielä sipsejä, joilla se sai satunnaisesti herkutella ja joita se rakasti. Annoin sen syödä niitä niin paljon, kun se halusi. Se söi niitä jonkin verran ja lopetti sitten. Tarjosin Moorelle kaikkea mahdollista herkkua mistä se oli aina tykännyt, en osannut muutakaan. Moore ei kuitenkaan halunnut mitään.

Ajomatkasta klinikalle en muista muuta kuin sen, että sää oli kirkas, oli kuulas syksypäivä ja Romeokin oli mukana. Eläinklinikan uudet hajut virkistivät Moorea ja se nuuskutteli innokkaana eläinlääkärin tiloja. Moorea ei koskaan elämänsä aikana oltu rauhoitettu tai nukutettu. Ensimmäinen ja viimeinen kerta samaan aikaan, muistan ajatelleeni sillä hetkellä. Tyttäreni oli mukana saattamassa Moorea. Istuimme kaikki Mooren ympärillä jutellen ja silittäen Moorea. Olimme kaikki päättäneet, ettemme anna itsemme romahtaa, ennen kuin Moore oli kokonaan poissa. Halusin, että se sai lähteä rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja rauhallisesti. Vitsailimme jopa tytön kanssa, että nyt Moorelle uskaltaa antaa jopa suukonkin. Moore kun ei suukoista koskaan välittänyt ja varsinkin nuorempana saattoi asiasta huomauttaa omaan suoraan tapaansa. Viimeiset silitykset Mooren silkinpehmeään turkkiin ja hiljaiset kuiskaukset viedä Nonolle terveisiä. Moore nukkui rauhallisesti pois meidän läheisten ympäröimänä. Jäljelle jäi vaan tyhjä kuori.

Siinä vaiheessa, kun Moore oli siirtynyt rajan yli, hain Romeon autosta hyvästelemään parhaan ystävänsä vielä viimeisen kerran. Koin tämän tärkeäksi, koska en kestänyt ajatusta siitä, että Romeo etsisi Moorea kotona. Romeo nuuski Moorea ja ymmärsi, että ystävä oli poissa. Tiesin heti, että Romeo tiesi, että Moore oli poissa. Eikä Romeo etsinyt Moorea, vaan aloitti oman surutyön, joka kesti Romeolla kuukausia. Vielä monena päivänä iltalääkkeen jaon aikana, näin Romeon silmissä pienen toivonkipinän ja -välähdyksen, tuleeko Moore sittenkin iltalääkkeensä hakemaan…

Sinä iltana kun Moore kuoli, taivas hehkui pitkään punaisena ja erityisen kirkkaana. Taivaalle oli syntynyt uusi tähti, joka loisti siellä kirkkaana.

Mooren tuhkat haettiin kotiin parin viikon päästä ja ne tullaan sirottamaan mökille. Paikkaan, jota Moore kovasti rakasti.

Mooren blogi hiljenee, mutta jonkinlaisen muistokirjoituksen Mooren värikkäästä elämästä yritän tänne vielä kirjoittaa. Nyt en kuitenkaan pysty tämän enempää kirjoittamaan. KIITOS kaikille lämpimästä myötäelämisestä ja kiitos teille, jotka olette Mooren blogia ja Mooren elämää seuranneet vuosikausien ajan. Jokainen tarina päättyy aikanaan. Olkoon tämä Mooren tarina ja jääköön se tänne muistoksi maailman hienoimmasta koirapersoonasta, Moore Monituisesta. ❤ Kiitos Moore, että olit ja kiitos näistä yhteisistä vuosista. ❤

3 thoughts on “Jokainen tarina päättyy aikanaan

  1. Kiitos Anne tästä kauniista kirjoituksesta Mooren, hienon koiran muistoksi. ❤️ On aina ollut ilo lukea kirjoituksiasi tästä pienestä suuresta koirasta. Runsaasti voimia teille suuressa surussa. Suru ei koskaan väisty, mutta vähitellen sen jaksaa kantaa ja ihanat muistot Mooresta antavat voimaa jaksaa eteenpäin. ❤️
    t. Päivi Joenmies

    Liked by 1 henkilö

  2. Suuret kiitokset koskettavasta kirjoituksesta ja Mooren blogista! Voimia surutyöhön, toivottavasti voimia riittää vielä Mooren muistokirjoitukseen.

    Parhain terveisin Vesa Kantee

    Liked by 2 people

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s