Elämän pieniä hetkiä…

Kesälomalla ollaan parhaillaan. Juhannuksen jälkeen oli jokunen päivä hellettäkin, mutta tämä viikko on ollut sateinen ja tuulinen. Mooresta näkee, ettei sadesää miellytä sitä. (Ketäpä miellyttäisikään..?) Lenkille Moore kyllä lähtee, mutta haistelun sijaan, se töpsyttää eteenpäin vähän tympääntyneen näköisenä. Kuivalla kelillä on kovin innokas tutkimaan ympäristöä ja nuuskuttamaan tienvarsia. Huomenna mennään mökille. Tiedän jo, että Moore on tästä kovasti iloinen.

En tiedä pitäisikö tällaista edes näin julkisesti paljastaa, mutta Moore istuu nykyisin ruokapöydässä siinä missä ihmisetkin, eikä siihen tule enää edes kiinnitettyä huomiota… Meillä on kuuden hengen ruokapöytä, jossa nykyisellään istuu kaksi ruokailjaa… ja Moore. Moore osaa liikkua taitavasti pöydän alla hyppäämällä tuolilta toiselle. Jos toiselta puoleta pöytää poistuu toinen ennen toisen puolen ruokailijaa, Mooren pää ilmestyy kätevästi sinne puolelle missä toinen ruokailija vielä istuu… Moore istuu nätisti silmiin tuijottaen, eikä liikahdakaan. Se ei vaadi mitään, se vaan on. Aika usein se myös saa pöydästä herkkuja. Moore on aina ollut kovin taloudellinen, eikä koskaan elämänsä aikana ole ollut lihava. Sen ruokailua ei ole tarvinnut millään lailla kontrolloida. Kupissa voi olla ruokaa, mutta Moore syö sen minkä tarvitsee eikä yhtään enempää. Raakaruoka maistuu Moorelle nappuloita paremmin ja lihat eivät koskaan jää syömättä. Silti kaikki ihmisiltä jäävä on Mooren suurinta herkkua. Kesällä esimerkiksi jäätelö. Kun ikää alkaa olla pian 10-vuotta, ei tulisi mieleenkään kieltää Moorea kerjäämästä… tai istumassa pöydän äärellä. Tai nukkumasta meidän sängyssä.., Moorenkin päivään pitää kuulua elämän pieniä kohokohtia! Ei ne herkkumäärät niin suuren suuria ole, jotta niistä tarvitsisi edes huolestua. Jos joku olisi sanonut jokunen vuosi sitten, että teidän ruokapöydässä istuu joskus vielä koira, olisin nauranut kuollakseni. Eiväthän koirat saa edes olla ruokapöydän äärellä, eikä Romeokaan osaa edes kerjätä… Nyt jo tiedän, että joskus vielä tulen niin kovasti kaipaamaan niitä hetkiä kun tulen iltamyöhään kotiin treeneistä – ulkona on jo pimeää, teen keittiössä iltapalaa ja istuudumme Mooren kanssa yhdessä pöytään. Tuo katse on jo niin syvällä sisimissäni, ettei se unohdu koskaan. Voi Moore, miten voitkin olla meille rakas. ❤

_full

1 thought on “Elämän pieniä hetkiä…

  1. 😥☺️😊 Nousi vedet silmiin lukiessani. Osaan niin kuvitella tuon katseen. Silloin kun meillä oli vielä kahden koiran lauma, istui koko porukka aina mökillä pöydän ääressä ja kaikki saivat juuri savustettua kalaa. Nykyporukka ei helposti mökin pöydän ääreen mahdu, joten se tapa on jäänyt… Edelleen Ronja ja Snooki tulevat nuolemaan salamana vatkaimet, kun teen kermavaahtoa. Pojat eivät osaa tulla, kun heille ei ole opetettu, että vatkaimen ääni saattaa tarkoittaa herkkuhetkeä. Se on pidetty tyttöjen omana etuoikeutena. ☺️

    Toivottavasti Mooren vointi pysyy hyvänä! Mukavaa kesää!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s