
Moore täyttää tänään 9-vuotta. Päivä, jota en uskonut tulevan. Saamme juhlia ainakin vielä kerran Mooren synttäreitä. Se on ollut niin paljossa meidän elämässämme mukana. Moore on H. n ja minun yhteinen koira. Se oli todistamassa häitämme. Moore on ensimmäinen koira, joka on tullut pentuna nykyiseen kotiimme. Se on paljon myös H.n valinta. Koira, josta alkuun en edes tykännyt. Sitten rakastuin siihen. Yhä uudelleen.
Moore asteli elämäämme eräänä tammikuisena päivänä 2007. Se oli ensi päivistä lähtien pieni, australian pussiahmaa muistuttava riiviö, jolla oli valtavan suuri ego ja terävät naskalihampaat. Viimeksi mainittuja se käytti ihan kaikkeen ja voi kiesus, että se puri kovaa! Kaikkia piti maistella, repiä ja raastaa murinan säestyksellä. Lattialistoista piti yrittää kaivaa naulat (?) pois ja meteli työmaan ympärillä oli melkoinen. Ensimmäisen puoli vuotta ihmettelimme mikä kotiimme oli tullut. Korvien väli ei tuntunut olevan kunnossa. Ei tuommoisia koiria voi vaan olla. Ihmetys oli suuri kun tuijotin koirakirjaa, jossa skotlanninterrieriä suositellaan vanhoillekin ihmisille sopivaksi koiraroduksi. Moore oli pentuna kerrassaan kamala, eikä se ollut edes söpö.




Puolen vuoden jälkeen Mooresta tuli esiin uusi puoli. Se oli ajoittain rauhallinen ja pohdiskeleva. Luojaa tietää mitä se mietti, mutta paljon aikaa se käytti aikaa vaan istumiseen ja tuijottamiseen. Oli se vähän jörökin. Elämä rauhottui. Huomasin, että saatan jopa oppia tykkäämään joskus tuosta koirasta. Toki tietynlainen omituisuus on säilynyt Mooressa läpi elämän, mutta onhan se hyvänen aika skotlanninterrieri.. Onneksi perheessä oli tuolloin myös toinen koira. Ihana Nono-westie, joka sentään oli ihan tavallinen koira uhkuen rakkautta meitä ihmisiä kohtaan. Samaa kun ei voinut sanoa skotista, joka ei ollut aina näkevinäänkään meitä.

Mooren elämä alkoi perheessämme venekoirana, koska meillä oli oma purjevene. Laidan yli oli kiva katsella vastaantulevia veneitä. Nono haukkui ”tunkeilijat” jos ne ajoivat liian läheltä, Mooren tyytyessä rauhassa katselemaan. Vieraat satamat olivat tietenkin koirien mielestä parhautta. Musta- ja valkoinen pikku mies reissasivat ahkerasti useita kesiä pitkin Päijännettä.
Moore oli kiinnostunut jotenkin oikein erityisen paljon hajuista jo pennusta pitäen. H. ajaessa nurmikon, Moore jäljesti jokaisen H.n askeleen kun pääsi nurmikkoa tutkimaan… Voisinko tarjota sille jotain, jossa se voisi tuota intohimoaan hyödyntää? Lukemalla netin ihmeellistä maailmaa tutustuin mejään. Päätin kokeilla sitä Mooren kanssa. Eka jälki osoitti, että Moore on selvästi lahjakas ja se aivan hullaantui lajista. Hmmm… Se on kuitenkin skotti? Koirakirjojen mukaan, skotit eivät harrasta. Ne ovat seura- ja näyttelykoiria. Vai miten se meni?
Kävin näyttämässä Mooren työskentelyä mejätuomarille. Tuomari oli vaikuttunut. Meidän pitää ehdottomasti osallistua mejäkokeeseen, hän sanoi. Me mentiin kokeeseen, sitten toiseen, kolmanteen… ja niin niitä palkintoja alkoi tulla.
Muitakin harrastuksia kokeiltiin vuosien varrella. Agia, tokoa ja jopa pk-hakua.

Ekat skottijumit nähtiin kun raahasin Moorea pois agilitykentältä.
Moore tykkäsi esiintyä, vaikka ei mikään näyttelytähti koskaan ole ollutkaan. BIS1! (näyttelyn kaunein) mätsärissä 🙂

Hakumetsässä palkitsevinta oli löytää metsästä ihminen. Nakkejakaan ei ehtinyt kunnolla syödä, kun oli jo niin kiire etsimään uutta ihmistä. 🙂
Moore on ollut myös Lapissa vaeltamassa. Ensimmäinen reissu tehtiin vuonna 2008 matkailuautollamme Muonioon Pallakselle. Koirakaverina silloin mukana oli Nono.
2010 matkatiin Ivaloon Saariselälle ja tällöin laumaan oli jo muuttanut nuori Romeo.
Moore on ollut hyvä kasvattamaan lauman nuoria tulokkaita, vaikka kaikki sen suojatit ovatkin kasvaneet sitä itseään suuremmaksi. Se on ollut selkeästi laumamme johtajakoira, jonka arvovaltaa toiset koirat eivät kyseenalaista. Ei se koko, vaan se ego. Moore ei provosoidu helposti – sillä on erittäin hyvä hermorakenne, mutta jos se suutahtaa joskus jostakin, toiset koirat ottavat varoituksen tosissaan ja kunnioittavat päätöstä. Erityisesti Romeoon Moorella on ollut aina hyvin voimakas tunneside.
Mooren valvovan silmän silmän alla on ollut Romeon hyvä kasvaa
Tässä oltiin vielä lähes samankokoisia
Viisaus asuu meissä
Mökillä leikkimässä
Suojatti kasvaa isommaksi
… ja käy yhä röyhkeämmäksi.
Ystävyys kuitenkin säilyy ja vahvistuu
Parhaat kaverit. Nyt ja aina
Pitkään mentiin tällä kokoonpanolla
Joka väriä tarjolla
Mökillä lenkkeilemässä
Pikkukaverit
Nono oli Moorelle tärkeä kaveri, mutta tässäkin suhteessa Moore oli selvä pomo.
Samankokoista lenkkiseuraa
Black & White

Pihaa vahdittiin tomerana
Moore on aina ollut vauhdikas ja hyvin elämäniloinen. Partaferrari, joka osaa todistetusti myös lentää!

Iloinen ja ihana
Kunnon myyräjahtia ei voita mikään!

Omalla pihalla kesällä
Lumiturpa
Päijänteellä lenkkeilemässä
Kurretemppu ja suosio on vakio. (Ja herkut!)

Kaikenlaista skottikrääsää on kertynyt vuosien varrella. Aito ja krääsä.
Myyn tullessa laumaan, Moore ei aluksi ilahtunut asiasta. Se ei enää lämmennyt uudelle tulokkaalle samalla tavoin kuin mitä se teki Romeon kohdalla. Olihan ikääkin jo enemmän ja Mooren mielestä varmasti yksi iso olisi riittänyt. Moore hyväksyi kuitenkin tilanteen ja näistäkin koirista tuli ystävät.
2015 talvella kun kaikki oli vielä hyvin. Syksyllä 2015 Moorella todettiin cushingin tauti.
”Pienten koirien uudet omistajat ovat vakaasti päättäneet
olla lempeitä mutta lujia,
laatia kunnon nokkimisjärjestyksen, juurruttaa tottelevaisuuden.
Tehdä pennulle täysin selväksi, missä sen paikka on.
Siinä ne sitten ovat. Ruokakuppi. Kori. Huopa. Koiranpentu.
Keittiössä.
Innokkaat omistajat makaavat sängyssään, ovi kiinni
– kovettaen koiranpennun edessä sydämensä.
Koiranpennulta kuluu tunti pari – hyvällä tuurilla vain puoli tuntia –
nyyhkimiseen, vaikertamiseen, ulvomiseen, voihkimiseen, uikuttamiseen, raapimiseen, tömistelemiseen ja tavaroiden tyrkkimiseen.
Ja sitten se on kierähtänyt kerälle sänkyyn.
Vain täksi yöksi.
Tai seuraavaksi viideksitoista vuodeksi.”
-Pam Brown-
Onnea ihanalle Moorelle!
Voi mikä itkutulvahdus täällä iskikin. 😦 En ole vähään aikaan käynyt kurkkimassa blogejanne. Voi Moorea. Toivon kaikkea mahdollisimman hyvää Moorelle, en osaa muuta sanoa.
Täällä siis (taannoin aktiiviselta) westiefoorumilta ”Ronja”, jonka lauma tätänykyä kovasti skotteistunut.
TykkääTykkää
Oii, miten ihana skottilauma sulla!! Selvästi skotit ovat sulattaneet sinunkin sydämesi oikein kunnolla. Täytyypä jatkossa käydä kurkkimassa teidänkin puuhia.
Moore voi cushingin taudista huolimatta nyt hyvin, mutta on vanhentunut paljon lyhyen ajan sisällä… Päivä kerrallaan mennään ja toivotaan Moorelle vielä paljon hyviä päiviä. 🙂 Rapsuja kaikille sinun karvakuonoillesi!
TykkääTykkää
Ihanaa, että vointi parhaillaan hyvä. Pidän peukut pystyssä, että niitä hyviä päiviä tulee vielä paljon.
Pakko sanoa vielä, että tuo Päijänteeltä otettu profiilikuva on yksinkertaisuudessaan ihan huikean hieno, muistan sitä joskus aiemminkin ihailleeni.
Kiitos, samanlaisia rapsu-terveisiä myös sinne! 🙂
TykkääTykkää