pehmeneekö se…?

Fb:n Skottifoorumille osui silmiin erään skotti-ihmisen kommentti, jossa sanottiin,  että jo vähän iäkkäämpi skottiherra olisi iän myötä jotenkin pehmennyt ja herkistynyt – vähän niin kuin vanhemmat miehet kuulema tuppaavat joskus tekemään iän myötä. Tiedä häntä sitten, mutta jäin oikein asiaa miettimään Mooren kohdalta. Aikani asiaa pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että tottahan tuo taitaa olla Moorenkin kohdalla.

Moorekin on vuosien saatossa pehmennyt ja ns. herkistynyt joillekin asioille. Enää sen tulinen temperamentti ei leimahda samalla tavalla kuin vuosia aiemmin. Esimerkkinä tästä vaikkapa vuosia sitten tilanne, jos joku nuuhkaisi Moore turpakarvoja sen kummemmin tilannetta ennalta millään tavalla pohjustamatta… (Paimenilla on tapana usein toimia ensin ja ajatella vasta sitten) Ennen Moore vastasi reilusti ja tehokkaasti nipistimällä tunkeilijaa huulesta. Äärimmäisen tehokas keino vaikuttaa suuriin koiriin ja pistää ne kerralla ruotuun.  Tämän ne muistivat/muistavat pitkään.  Seuraavaan kertaan meni taas pitkä aika ja samalla syvä kunnioitus mustaa kohtaan oli taattu.

Mooren klaani

Nykyään turpakarvoja voi varovasti jopa koskettaa ja vastaukseksi parran alta tulee usein lipaisu kielenkärjellä… Nukkumapaikka ei ole enää niin pyhä Moorelle kuin mitä se vielä joskus oli.  Ennen Moorea kiersi halkaisijaltaa metrin säde, jonka sisäpuolelle ei voinut jalallakaan – tässä tapauksessa tassulla – astua. Nyt Myy saa nukkua lähes Mooren kainalossa yöt. Toki tähän osaltaan vaikuttaa varmaan sekin, että Myy on tyttö. Se on joka yö toivonut pääsyä Mooren viereen varovasti sinne itseään hivuttamalla ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että paatuneimmankin on annettava periksi. Kuka sitä nätille tytölle sanoisikaan ei? Ei ainakaan Mooren kaltainen todellinen herrasmies. Nyt ne nukkuvat hellyttävästi vierekkäin, paitsi tietysti silloin, jos Moore nukkuu meidän sängyssämme, jonne koirilla taas ei ole asiaa…

Mooren klaani1

Erittäin arkaluontoista kuvamateriaalia – salakuva yöltä… 🙂

Muutenkin Moore pohdiskelee yhä enemmän – ehkä syvemmin, mistäpä sitä tietää. Viisautta sillä ainakin on.  Mummolassa se katselee pellolle avautuvia maisemia pitkiä aikoja talon ikkunasta  ja kotona se katse viipyilee kadulla aidan vieressä istuen ja paikallaan nököttäen. Hellyyttä se myös arvostaa yhä enemmän ja iän myötä siitä on tullut vähän sellainen kissamainen jalkoihin puskija.

Meidän yhteinen juttu onkin Mooren päivät. Mooren päiviin ei nimensä mukaisesti kuulu muita koiria. Mooren päivänä lähdetään yleensä autolla liikkeelle ja ajetaan ensin usein arkisille asioille. Markettejen pihassa Moore seurailee tarkkaan kauppaan meneviä ja sieltä tulevia ihmisiä. Reissu päättyy aika usein lopulta mummolaan… joskus käydään toki hallillakin humputtelemassa. Mummolassa mennään ensin myyräpellolle kirmailemaan ja sitten sisälle hemmotteluun. Paimenille ei koskaan, eikä missään tapauksessa  saa antaa esimerkiksi pöydästä ruokaa, eikä ne reppanat osaa edes kerjätä. Se kun on ehdoton EI meillä ja jokainen meidän tuttavakin tietää sen. – ”Eikö niille nyt  edes jotain ihan pientä saisi antaa?” mummo kysyy aina joskus vieläkin siinä toivossa, että tilanne olisi tältä osin jotenkin muuttunut. Tilanne on kuitenkin sama aina vaan. Ei sitten mitään. Mutta – varmaan jo arvannettekin – Mooren kanssa on eri pelisäännöt. Tässä kohtaa voi sanoa, että onneksi Moore ei ole ihminen… vaikkapa lapsi.  Se olisi niin pilalle hemmoteltu, ettei kukaan… Mummo voi nauttia nyt mummon roolista ja  alkaa kaivamaan kaapeistaan niitä lohenpaloja ja viimeisen myyntipäivän ylittäneitä makkaroitaan esiin ja alkaa hemmoitella Moorea. Voi sitä rakkauden täyttämää lepertelyä ja Moore tietenkin laittaa koko rautaisan viehätysvoimansa peliin…

Herkkujen jälkeen alkaa turpakarvojen puhdistus puskemalla päätä mattoon pitkään ja huolella urinan saattamana. Seuraavaksi pusketaan ihmiset ja äännellään tyytyväisenä. Sitten taas katsellaan niitä maisemia. Jotenkin Onni ja Onnellisuus näkyy tuossa koirassa. Moorea katsellessa sitä usein toivoo, että voi kun me ihmisetkin osattaisiin arvostaa enemmän niitä elämän pieniä asioita ja elää koirien tavoin… Tässä ja nyt. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s