Se vaan on sellainen

Skottejen sanotaan olevan suuria persoonia – jopa monelta osin hyvin omalaatuisia. Monesti olen miettinyt omaa suhdettani Mooreen ja tämän suhteen eri ulottuvuuksia. Mooren tulon jälkeen – kesti peräti puoli vuotta – kun lopulta myönsin isännälle, että taidan sittenkin edes VÄHÄN tykätä tuosta koirasta… Vähän hävettää myöntääkin, mutta en nähnyt oikein mitään positiivista tuossa riiviössä ensimmäiseen puoleen vuoteen. Ei se ollut edes söpö, valtavan suuren mammuttimaisen päänsä kanssa ja ainoa mitä se teki oli pahojaan. Moorehan oli isännän valinta, vaikkakin skotti oli ehdottomasti lempirotuni. (?)

kuva

Moorella ja minulla on aina ollut erilainen suhde, verrattuna siihen millainen suhde minulla on perheemme muihin koiriin ja myös kaikkiin aikaisempiin koiriini. Paimenet ovat täysin erilaisia joo, mutta jos vertaa vaikka siihen millainen suhde westien kanssa oli. Nono oli kainalokana, lohduttaja, rakas ystävä. Se nuoli aina lohduttavasti, jos naama vaan oli lähellä. Sen saattoi kopata kainaloon ja sitä sai velloa loputtomasti ja rakastaa. Se rakasti aina ja ehdoitta lujaa takaisin. Koskaan ei tarvinnut varoa, että se näykkäisi jos oli vaikkapa pahalla tuulella. Nonon poismenon jälkeen tiesin, että sen paikkaa ei mikään korvaisi… eikä tietysti niin pitänytkään olla. Nonon jälkeen minulle jäi jäljelle ”VAAN” kummallinen ja jopa aavistuksen etäinen Moore. Olihan toki Romeo, mutta…

Moore ei ole missään tapauksessa vihainen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta se alkaa kiemurrella vaivautuneena, jos kokee ahdistuvansa liiallisesta läheisyydestä. Jos tätä toivetta ei huomioida, se saattaa lopulta näykkäistä, kuten on muutaman kerran lasten kohdalla tehnyt.  Sitä ei koskaan halailla samalla tavalla kuin Nonoa, koska Moore ei halua olla niin iholla. Tämä on sen ominaisuus, jota tulee kunnioittaa. Kaikki rakkauden osoitukset tehdään sen ehdoilla ja sen aloitteesta. Silloin kun se puskee minua, silloin sitä saa helliä ja sille leperrellä.

Meidän ystävyys on erilaista, mutta viime vuosina olen alkanut pitää tästä kumppanuudesta yhä enemmän. Me arvostamme toisiamme ja meillä on ns. reilu peli. Moore ei osoita helposti tunteitaan, vaan on olemukseltaan pidättyväinen ja vähän jörö. Ulkokuori hämää kuitenkin suuresti. Kuoren alla on herkkä, sympaattinen ja hyvin rakastettava koira. Hauskaa Mooressa on mm. se, että siihen tehoavat minun kehut herkkuja paremmin. Sen ego rakastaa kehuja ja aivan kun se välillä yrittäisi oikein peittää omaan suunnatonta riemuaan siitä, miten onnellinen se onkaan saadusta huomiosta. Vauuu! -kehu saa sen koko olemuksen mutkalle ilosta, eikä siihen muuta tarvita.

Moore on älykäs koira ja se tietää, että vaadin paimenilta paljon asioita. Moore jotenkin aivan kuin janoaa samaa kohtelua toisten koirien kanssa; Se noutaa pallon, koska muutkin niin tekevät. Se juoksee maalimiehelle, koska muutkin niin tekevät. Se lenkkeilee 10 kilometriä koska muutkin niin tekevät jne. Olen jo kauan aikaa sitten lakannut pitämästä Moorea pienenä koirana. Se elää muun lauman kanssa täysivertaisena jäsenenä, harrastuksia myöten ja osallistuu omalla panoksellaan monenlaiseen toimintaan. Tämä elämäntyyli sopii sille. Sitä se rakastaa! Moore ei tykkää lenkkeillä ainoana koirana tai vaikkapa Hannun kanssa.  Onnellinen se on vasta silloin kun se pääsee lauman matkaan ja saa kulkea paimenten ja oman lauman mukana. Jossain vaiheessa on pakko katsoa sitä ”sillä silmällä”, että kuinka hyvin se jaksaa meidän nykyisen tahdin ja varsinkin pitkät lenkit. Toistaiseksi ei ole mitään syytä huoleen. Moore on erittäin elinvoimainen ja hyvin jaksava koira tappijaloistaan huolimatta.

Tottelevaisuuskin on parantunut Moorella vuosien mittaan. Moorea voi pitää irti lenkkien lisäksi myös agissa, vaikka kentällä on toisia koiria ja se käy hyvin ”kuumana” esteiden tuottaman innon takia. Se kuuntelee hyvin, vaikka onkin tuolloin korkeassa vietissä.

Moorella on perheessä paljon erityisoikeuksia, mitkä eivät koske perheen muita koiria. Se saa mm. nukkua meidän sängyssä ja kerjätä avoimesti ruokapöydän äärellä. Moore – ja koirat -periaatteen mukaisesti. Eräs kesäpäivä varsin on jäänyt mieleen erityisen hyvin kuvaamaan tätä. Paimenet auton takaloosissa, kuten koirien kuuluukin olla… Moore apukuskin paikalla ja juttelen sille kuin ihmiselle. Saatan sanoa Moorelle – mennäänkö ulkoiluttamaan koiria?- ja se lähes nyökkää veitikkamaisesti. Se katselee kulmakarvojen alta tielle ja on hyvin viisaan ja tietäväisen näköinen. Haemme yhdessä ranskalaiset ja hampparin läheisestä mäkkäristä ja ajelemme läheiselle hiekkakuopalle juoksuttamaan paimenia. Ajon aikana syömme Mooren kanssa ranskiksia yhdessä rouskuttaen…

En tiedä, enkä osaa kuvailla sitä mitä Moorea kohtaan tänä päivänä tunnen. Ei ole päivääkään, ettenkö Moorelle jaksaisi hymyillä. On ihan mahtavuutta omistaa tuollainen koirapersoona.

_DSC2485

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s