Elämää skotlanninterrierin kanssa… osa 1.

Bodari?

Ruokailun merkitys on skotin pennun kanssa A ja O. Eli ruokaa on annettava paljon ja usein, näin meitä valistettiin kun olimme tuoreita skotlanninterrierin omistajia. ”Koira on silloin sopivassa kunnossa kun kaikki vieraat sanovat, että koira näyttää lihavalta.” Ruokaa tuputettiin jatkuvasti, mutta heti alusta oli selvää, että Moore oli hyvin nirso. Lopulta huomasin olevani kontalla lattialla vetinen ja raaka lihapulla pyöritettynä kädessä kauniin muotoiseksi palloksi ja maanittelemassa Moorea;  ”Tui, tui, tule mamin luo…”  Mitäs jos koira ei kuitenkaan syö? Moore ei syönyt, vaikka nappulaa pidettiin se viisi minuuttia sen edessä aamuin illoin lähes kaksi viikkoa. Lauman muut koirat saivat rauhassa tyhjentää Moorenkin kupin. Moore siirtyi syrjään tehden tilaa toisille. – Syököön se, kenellä nälkä on… Moore syö elääkseen, eikä elä syödäkseen. Näin on ollut jo kohta viisi vuotta ja näin elämä jatkukoon. Moore on valinnut sporttisemman ulkomuodon, joka onkin sopinut sille paremmin jo harrastustakin silmällä pitäen. Toki näyttelykoira olisi minullekin kelvannut bodari vartalolla, mutta kuitenkin lähempänä sydäntäni on se entisajan koirakirjojen skotti, jolla on valitettavasti enää vähän tekemistä tämän päivän skotlanninterrierin kanssa…

Linkki kirjaan >> http://www.archive.org/stream/dogsofallnations00masorich#page/30/mode/2up

Muutenkin kirjaa selaillessa tulee surullinen oli siitä miten ihminen on koiria jalostanut. Entisajan koirat näyttävät terveemmiltä ja enemmän koiran näköisiltä kun mitä ne tänä päivänä ovat. Lyhytkuonoisuus, hengitysvaikeudet, luisut lantiot ja kaikki muu… Ihmisen aikaansaannosta.

Kasvattaja sanoi, että ”skotissa on vaan sitä jotakin…”. Mietin kovasti, että mitä hän tarkoitti kun katsoin australian pussiahmaa muistuttavaa hullua koiraa, joka kovasti muristen yritti kaivaa naulaa irti seinälistasta. Lapset olivat paenneet sängyilleen ja huusivat sieltä palveluksiaan koska lattialla ei voinut liikkua. Järkyttävää oli se, että poikani oli kuumeessa ja lääkkeet lääkekaapissa, koira lattialla ja aikuiset töissä… Pojan piti vaan yrittää selvitä niin pitkään, että me vanhemmat tulimme kotiin. Järkyttävä lapsuustrauma jäi siis hänellekin elämästä meidän perheessä. Poika sanoo muistavansa tämän aina. Tänä päivänä nämä kaksi ovat parhaimmat ystävät, joten Moore on saanut anteeksi.

Skoteilla on kummallisuuksia ja omituisia juttuja. Niiden sanotaan olevan älykkäitä ja suuria persoonia. Kokemusta ei ole kun yhdestä skotista, mutta silläkin on roppakaupalla omituisia tapoja. Se saattaa katsella ikkunasta useita minuutteja ulos vaikka ulkona ei mitään liikettä tai tapahtumaa olisikaan. Ihan kun se vaan miettisi jotakin. Olen nähnyt kissojen tekevän näin, mutta muut tuntemani koirat eivät tätä harrasta. En reagoi sinuun mitenkään päivät- saivat minut alkuun jopa surulliseksi. Nyt olen hyväksynyt ne osana Moorea. Eli kolmesta koirasta vastassa on kaksi iloista koiraa, kolmas ei ole näkevinäänkään… Ehkä kaksi-kolme kertaa vuodessa Moore tulee ovelle vastaan ja olen näistä päivistä niin otettu, että ihan hävettää myöntää. Tervehdimme kuitenkin toisiamme näin aina kun tulen töistä, minä huudan matalalla äänellä;  ”MOIII MOOORE!” ja se vastaa minulle muristen ”MOURRR!” . Ehkä tämä on siitä vaan miehekkäämpi tapa tervehtiä kun mikään koiramainen mielistely ja sopii Moorelle paremmin. Moore myös pyydystää kärpäsiä. Ei siinä sinällään mitään, mutta voitte ehkä kuvitella miltä tuntuu kun nukkuu ja kymmenen kiloa painava koira hyppää vauhdilla mahan päälle kärpästä pyydystäessään. Voin sanoa, että ei tunnu ollenkaan hyvältä. Vapaapäivinä nukunkin nykyisin aina vaan kyljellään, ihan kaiken varalta.

On se kaikkinensa aika erikoinen tapaus jos muihin koiriin vertaa. Vaikka vertailu onkin aika hölmöä. Mitkään säännöt ja lainalaisuudet kun eivät oikein Mooren kanssa pidä. Koiria ei saisi inhimillistää ja itse seison tämän ajatuksen takana ja vaahtoan tästä kovaan ääneen holskupiireissa, mutta Mooren kanssa olen loppujen lopuksi jo koko pelin menettänyt. Myönnän puhuvani sille kuten ihmisille ja antavani helposti asioissa periksi. Joskus se on vaan niin kivan näköinen kun se hyppää sänkyyn ja asettelee itsensä mahani päälle, ottaa asennon ja alkaa kissamaisella kielellään nuolla nenääni. Siitä tulee jotenkin pakostakin hyvälle tuulelle. Tiedän, että se rakastaa kaikkia suolaista ja joskus sujautan sille muutaman sipsin, mitä en koskaan aiemmin ole koirilleni antanut. On kiva kuunnella sitä rousketta mitä sipsi sen suussa pitää. Viisi sipsiä on ihan maksimi, joten älkäätte alkako vaahtoamaan siitä, että olen huono koiran omistaja.

Iltamejäkokeessa meidän matkailuauto valoineen sai toimia koepaikan konttorina. Tuomari meni sihteerin kanssa sinne kirjoittamaan tuomarikertomustaan  ja koearvosteluja. Autossa oli myös Moore. Kysyin heidän tullessa autosta, ”Mitenkäs teillä meni siellä Mooren kanssa?”  – ”Hyvin…” he sanoivat, ”… paitsi että Moore istui keskellä auton kapeata käytävää, eikä suostunut millään väistämään, joten sen ohittaminen oli vähän hankalaa”. He olivat sitten työntäneet koiraa takapuolesta eteenpäin, jotta se olisi vähän siirtynyt edestä. Turha luulo. Siinä se istui keskellä käytävää kuin tatti…

No, sellaisia nuo taitavat olla… nuo skotit.

2 thoughts on “Elämää skotlanninterrierin kanssa… osa 1.

  1. Kovin erilainen, mutta jotenkin samanlainen! Itse olen niin monesti tuntenut olevani vähintäänkin vähä-älyinen tai jotenkin vajaa yrittäessäni fiilistellä ja kehua Sagaa leikkimällä, pomppimalla ja iloisella intonaatiolla. Varsinkin tokotreeneissä vapautuskäskyn jälkeen neidin istuessa edelleen samassa paikassa kuin missä sen vapautin, pää taaksepäin minua kohden kääntyneenä ja ”Mitä ihmettä sinä teet…” -katse silmissä… onneksi Mooren siskontyttökin osaa omistajansa kouluttamisen ja olenkin jo oppinut vain kuiskuttelemaan kehut ja rapsuttamaan kaulasta oikealla tavalla, kun homma menee putkeen.

    😀

    Tykkää

  2. Skotin kanssa on kai ihan normaalia tuntea itsensä vähä-älyiseksi… tai siltä ainakin itsestä on tuntunut jo kauan.

    Moore toimii muuten täysin samoin saadessaan vapautuskäskyn. Se on sille mitä ilmeisemmin vaan hauskaa viihdettä, seurata mitä omistaja kulloinkin touhuaa kun jää paikoilleen…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s